Kazakstanin meininki

11.7.2014

Kazakstanin viisumit passissa ja passit takataskusa aloimme polkea kohti 115 kilometrin päässä sijaitsevaa Kazakstanin rajaa. Ajattelimme sotkea sinne yhdessä päivässä, koska aikaa Venäjän viisumeissamme ei ollut kuin 48 tuntia ja kuulemma rangaistukset ovat kovat niille, jotka ei pysy aikatauluissa. Tuuli oli jälleen meidän puolella ja turhasta tavarasta keventyneet pyörämme rullasi loistavasti kohti maailman suurinta sisämaavaltiota. Tuhlasimme vielä viimeiset ruplamme ostamalla tikkareita viimeisestä Venäjän kylästä ja ihmettelimme, kun tienlaidassa myytiin söpöjä kananpoikia kuin perunoita. Myyjä sen sijaan ihmetteli, että eikö pojilla ole ollut erikoisempi matka kun tällainen kiinnostaa. Halusimme ottaa kuviakin. Vielä viimeiset kilometrit Venäjän puolella fiilistelimme huudattamalla Nokian kajaria Antin tarakalla. Raja alkoi jo näkyä ja oli aika sanoa hyvästit Venäjälle. Vai oliko sittenkään? Ensimmäinen rajavahti, joka ei tiennyt mitä tehdä kanssamme vaihtui isomman hatun omistavaan herraan, joka tuli meille ilmoittamaan, että tästä raja-asemalta ei pääse läpi kuin Kazkastanilaiset ja Venäläiset. Koitimme jotain vielä änkyttää meidän Venäjän viisumin voimassaoloajasta, mutta vastaukseksi tuli kehotus kääntyä ympäri. Hetken siinä ihmettelimme, että mitäs ihmettä, kunnes eteemme ajoi hiekkaa kuljettava Kazakstanilainen rekka. Rauhallinen kuljettaja suostui ottamaan meidät kyytiin ja pikaisen tavaroiden lavalle nostamisen jälkeen oli suuntana jo tutuksi tullut Omsk. Yöllinen ajo päättyi siis Omskiin, jossa kiitimme rekkakuskia suomalaisella viinapullolla ja aloimme etsiä jotain syötävää. Nopeiden huoltsikka sämpylöiden jälkeen olimme niin uupuneita päivästä, että oli aika mennä ensimmäiseen löytämäämme puskaan nukkumaan.

IMG_0185
Lyhyiden unien jälkeen oli aika pakata tavarat ja lähteä kohti toista raja-asemaa, joka oli entistä kauempana, noin 130 kilometrin päässä. Pikkasen jalat siinä alkoin painaa jo aamusta, mutta aikaa meillä oli alle kymmenen tuntia viisumeissa ja edettävä oli. Pitkään polkemista ja tuulikin vaihtui vastaiseksi. Aika juoksi ja jalat polkivat. Noin parikymmentä kilometriä rajalta tuli vastaan huoltsikka, jonne tulimme aivan hirveän janosia ja nälkäisiä, koska meidän Visa Elektronit ei kelvannu pienempiin paikkoihin ja viimeiset ruplammehan käytimme tikkareihin edellisenä päivänä. Syötiin nopeasti ja kun viimeinen tunti viisumeissamme pamahti käyntiin oli jatkettava polkemista auringonlaskuun asti. Puhuttiin jo minuuteista kun saavuttiin raja-asemalle. Samalla alkoi rankkasade, mutta helpotukseksemme mitään ongelmaa tässä paikassa ei ollut ja niin astelimme Kazakstaniin! Väsyneinä, mutta rajanylityksestä onnellisina pystytimme pilkkopimeässä telttamme sateen mutaamalle pellolle ja nukahdimme samantien. Sade jatkui koko yön ja pitkälle seuraavaan päivään. Rahaahan meillä ei ollut ja ensimmäinen kohtaaminen Kazakstanilaisen kanssa oli se, kun meille tarjottiin ilmaiset teet ja keitot kafessa. Kelpasi! Toinen oli kun saavuimme ensimmäiseen Kazakstanilaiseen kylään, Bulaevoon, jossa vihdoin löysimme pankkiautomaatin. Kazakstanin valuutan eli tengejen noston jälkeen kyselimme automaatin yhteydessä olevasta virastosta kauppaa. Siistit pukumiehet innostuivat kuulemaan juttujamme niin, että kutsuivat meidät sisälle syömään ja lopulta sanoivat, että voitte toki nukkuakkin täällä jos haluatte. Todellakin kelpasi! Avuliaan vartija papsin suostumuksella saatiin kuivatettua kaikki likomärät varusteemme. Avuliaisuus oli melkein jo hieman kiusallista, kun kuulemma meidät hakataan, jos menemme yksin ulkohuussiin. Hän siis avuliaasti tuli jokaiselle vessareissulle mukaan. Aamulla lähdimme kohti etelää. Ei kauas päästy, kun korttelin päässä, Antin räpsäistessä kuvaa lehmää laitumelle vievästä ukosta innostui hän matkastamme ja kutsui meidät kotiinsa syömään. Enimmikseen itsetehtyjen maittavien ruokien ja juomien lisäksi hän lämmitti meille saunan ja kertoi tarinoitaan suunnistus kilpailuistaan. Sen jälkeen jatkoimme matkaa pientä maantietä pitkin. Tie oli aivan unelma ja viimeisten päivien hektisyys alkoi loppua.
IMG_0339
Seuraavan aamun tuuli oli kuin lämmin muistutus pyöräilyn parhaista puolista ja tie oli kuin parhaasta pyöräreittikirjasta napattu. Tosin hetken päästä alkoi pikkasen ripottamaan vettä ja ripotus vaihtui kaatosateeksi. Vihainen sade täytti terävät kuopat vedellä ja pyörä sekä käsivarret olivat kovilla niihin täräyttäessä. Aloittaessamme tämän etelään johtavan pikkutien luulimme sen jatkuvan asfalttina aina isolle, Kazakstanin pääkaupunkiin, Astanaan johtavalle tielle asti. Tämäkin idyllikuva vaihtui, kun tulimme asfaltin päähän ja näimme nilkkaan asti upottavan taivaanrantaan asti jatkuvan mutatien, jota paikalliset kutsuvat Grassiksi. Ihmettelimme jälleen kerran, että mitäs ihmettä. Pelastuksena yksi paikallisista kutsui meidät kotiinsa syömään. Hetken keskusteltuamme pöydän ääressä sanoi isäntä, että kannattaa kääntyä, Grassia jatkuu seuraavat 80 kilometriä. Noin 300 kilometrin kiertokaan ei kuulunut kauhean mukavalta, joten illalla irrotimme lokarit Pelagoistamme ja aamulla olimme valmiita kohtaamaan tämän mutatien.
DSCF1188
Päivä meni kävellessä syvällä pientareella.  Muta oli liian pehmeää ajettavaksi ja heinikko liian tiheää. Valitsimme lopulta hajottuamme tiehen kompassin ja lähdimme tallustelemaan pellolle, jonka loppua ei näkynyt. Vain heinään painautunut traktorin heikko jälki helpotti pitkää kävelyä ja lopulta noin 30 kilometrin taluttamisen jälkeen saavuimme Kirovo nimiseen kylään, jossa haimme nopeasti ruokaa ja menimme nukkumaan kylän keskuspuistolle. Se nyt ei ollut mikään aivan ykkösratkaisu, koska tiedettävästi lapset innostuu kaikesta ulkopuolisesta, mikä kylään tulee ja niin kävi nytkin. Lapsilauma tuli juuri nukahdettuamme repimään pyöriämme ja tökkimään telttojamme. He oikeastaan vain halusi nähdä minkä näköisiä olemme ja kuulla mistä tulemme ja minne menemme. Nämä kun heille kerrottiin lähtivät he pois puoleksi tunniksi ja tulivat takaisin riehumaan, koska uusi lapsi halusi kanssa nähdä meidät ja kuulla tarinat. Seuraavana päivänä tie kuitenkin parani ja pääsimme etenemään 50 kilometriä seuraavaan kylään. Seuraavastakin yöstä tuli hieman hasardi, kun linnut tulivat aivan telttojemme yläpuolelle rääkymään. Piti niitä kepeillä vähän hätyytellä ja painua takaisin nukkumaan.
IMG_0315
Viimeöiden sekoilut kuitenkin korvasi seuraavien päivien upeat maisemat ja hyvä tie. Ihmisten mukavuuskin säilyi pitkälti ennallaan ja ei aikaakaan, kun saavuimme isolle moottoritielle, joka vei Astanaan. Hyvä leveä tie on luultavimmin Kazakstanin paras ja leppoista siinä oli polkeakkin. Tosin ilmeisesti poljimme liian leppoisesti, kun poliisi vilautti valojaan ja kazakstanilaisen poliisin rauhallinen ääni ohjasi meidät tien sivuun ja pysähtymään. Toinen poliiseista alkoi kysellä iloisesti mistä tulemme ja minne menemme. Vastasimme kysymyksiin joidenka jälkeen autossa istuva täpäkkä poliisi kysyi nimeäni ja seuraavaksi tuli käsky ”Lauri, get in back of a vehicle.” Lauri totteli ja kun poliisisetä oli näyttänyt säädöksiä ja hinnastoja sanoi hän joutuvansa kirjoittamaan meille sakon siitä, että poikkesimme pientareen väärällä puolella. Meillä ei kuitenkaan ollut varaa maksaa sakkoa, joten hän alensi hieman hintaa ja tyytyi 10000 tengen sijasta seitsemään tonniin(noin 30 euroon) ja matkamme jatkui varovasti kohti Astanaa, joka oli enään muutaman tunnin ajomatkan päässä.
IMG_0351
Saavuimme siis tänne Astanaan, jossa kyselimme Kiinan viisumeita konsullaatissa. Aikaa meillä ei ole niitä täällä hankkia, vaan suuntaamme pyörämme kohti entistä eteläisempiä seutuja kohti Kirgisiaa. Kävimme myös piipahtamassa Suomen suurlähetystössä puhumassa suomea mukavan ja asiantuntevan henkilökunnan kanssa. Saimme heiltä myös hyviä vinkkejä rajanylityspaikoista ja opimme samalla historiaa upeasta Astanasta.

 

2 comments

  1. Comment by Antti Punkari alias Fillarantti

    Ootte hienoja jätkiä, joitten päitä ei palele…diggaan!
    Aikamoista kilpa-ajoa ja mutapellossa könyämistä, siitä kovat fillarijätkät on tehty. Hieno on seurata eksoottista retkeänne täältä Suomen kesästä käsin. Kerrankin täälläkin kelit hellii, vuoropäivin fillarilenkki ja golfia etc.
    Itsekin lähdössä taas syyskuussa reissuun kohti Turkkia tällä kertaa. Terveisin Fillarantti ja hyvää matkaa!

  2. Comment by Niko

    Niko Reply 13.7.2014 at 06:41

    Paraus postaus tahan mennessa. Hymyssa suin sai lueskella. :)

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Go top