Kiina, osa 2

29.10.2014

Ilma oli ollut sateinen ja hieman viileä jo muutamia päiviä, mutta lähtiessämme kohti Vietnamia sade oli onneksi loppunut. Se kelpasi meille ja Kiinan yllättävän hyvät tiet veivät meitä terhakkaasti eteenpäin. Tai ainakin siihen pisteeseen asti kun mäet alkoivat. Hirmuiset nousut saivat meidät aivan väsähtäneiksi ja vaikka ei satanutkaan, niin olimme aivan läpimärkiä hiestä. Palkinnoksi saimme kuitenkin noin kymmenen kilometrin alamäen huikeilla maisemilla. Joku joskus kysyikin, että ”Miksi teitä huvittaa polkea?” No vastaus on aika simppeli: ” Osaksi juuri näiden alamäkien takia, jolloin ei tarvitse polkea!”. Tosin seuraavan muutaman viikon aikana saimme todellakin polkea ylämäkiä.
IMG_1050
Emme ole käyttäneet paperikarttoja matkallamme juuri yhtään. iPhonen karttasovellukset on ollut ihan huippu hyviä ja niiden avulla navigoiminen ei ole ollut ongelma. Ainakaan tähän pisteeseen asti. Kiinan kaikkia pieniä teitä tai kyliä ei ollut merkattu karttoihimme, joten suunnistus piti tehdä osittain kyselemällä muilta ihmisiltä. Ihmiset auttavat kyllä mielellään kunhan saamme syvältä kurkusta oikean lausunnan kaupungista minne olemme menossa. Suurin osa kiinalaisista luulee, että osaamme lukea heidän merkkejään ja reittiä kysellessämme paikallinen mopotaksikuski alkoi kirjoittaa kämmeneensä merkkejä, että missä suunnassa olisi kaupunki Pu’er, minne olimme matkalla. Pienen hetken jälkeen hän tosin tajusi, että ei me hirveästi ymmärretä ja alkoi osoittamaan kädellään suuntaa. Luotimme häneen ja liian tutuksi tullut ylämäki oli edessämme. 1300 metrin nousun, pyörien padon yli nostamisen ja hampaattoman kalastajamiehen ohjeiden jälkeen saavuimme vuoren huipulle pilvien korkeudelle rättiväsyneinä. Päiväkin oli jo muuttunut yöksi ja meidän dynamo- valoille tuli todellista käyttöä seuraavien kahden tunnin hiekkatie alamäki pujottelun ajaksi. Pääsimme kuitenkin vuorelta yhtenä kappaleena ja saavuimme innokkaiden hotellityöläisten luokse, jotka nappasivat pasimme kourastamme ja tuli myöhemmin luoksemme rekisteröintien kera.
IMG_1070
Päätimme lopettaa ryynäämisen pienillä teillä, jotka oli merkitty tienvarsilla oleville kartoille ”Hevosilla mentäviksi teiksi” ja jatkoimme matkaa isommalla G85 moottoritiellä. Mietimme vähän, että tuleekohan poliisisetä huutamaan meille, mutta ilmeisesti se oli sallittua, vaikka jossain kylteissä luki, että ei polkupyöriä. Ei tainnut poliiseja kiinnostaa, koska kyseisellä motarilla käveli muutenkin hirveästi porukkaa bambukorit selässä (jotka ovat muuten värikkäinä muotia Kiinan peräkylissä). Pikkuisen (tai oikestaan aika paljon) toivottiinkin, että iso tie kulkisi hieman suorempaan, eikä jokaisen vuoren huipun kautta. Vuoria tosin oli joka puolella ja siinä vaiheessa kun kolmatta päivää puski tauotta ylämäkeen heräsi epätoivo. Onneksi ruoka oli Kiinassa aika asiallista, tosin joskus tilaus meni hieman v****ksi. Esimerkiksi rullailimme yhden ravintolan eteen ja vaalea hiuksisina pohjoismaalaisina kummajaisina olemme tottuneet siihen, että paikalliset saattaa olla ihan paniikissa kun ilmestymme mestoille. Tilaus menee aina yleensä siihen, että meidät ohjataan keittiöön ja saamme valita mitä haluamme syödä. Keittiöissä on useimmiten samat raaka-aineet. Altaissa uiskentelee aina muutamia kaloja, on se epämääräinen liha köntsä, joka vedetään jostain pakastimen uumensta, kasviksia ja pöydät täynnä mausteita. Yleensä meille on aika sama, että mitä sieltä tulee. Sanoimme tälläkin kertaa, että tuota, tuota ja tuota ja sekoittakaa ne vaan yhteen ja sitten on hyvä. Tällä kertaa tosin kukaan ei oikein ymmärtänyt toisiaan ja puolen tunnin neuvottelun kahdeksan kokin kanssa johti siihen tulokseen, että söimme ranskalaisia riisin kanssa. Kelpasi kyllä hyvin, koska mausteet oli kohdillaan.

IMG_1089

Kiinassa ruokakulttuurikin on kyllä mielenkiintoinen ruokailutavoista kaupanhyllyille asti. Olemme huomanneet muutamia erikoisia tapoja ravintoloissa syödessämme. Esimerkiksi kaikki roskat, jota ruokailun aikana tulee heitetään tylysti lattialle. On se joko syömäpuikkojen pussi tai kasa auringonkukansiemenenkuoria, ne lentää lattialle. Joskus ne ihan sylkäistään sinne. Se on yleensä aivan sikolätti kun kiinalainen porukka lähtee paikalta syötyään, mutta kuuluu tapoihin. Suomessa on myös tottunut siihen, että kun ottaa ruokaa lautaselle, niin sen kaiken syö poiskin. Täällä se on epäkohteliaisuus. Kun aterian tilaa, sieltä tulee yleensä niin paljon ruokaa eri lautasissa, että sitä ei ole mitenkään mahdollista saada yhdellä kertaa alas. Joskus tosin nälkäisinä olemme syöneet viimesiä muruja ja silloin tarjoilija on tullut hieman hätäisenä tarjoamaan esimerkiksi lisää kananmunia. Kaupanhyllyt taas pursuaa kaikkea minkä saa vakuumiin pakattua. On kananvarpaita, kaikki mahdolliset kalan osat, kanankoipia, tofua, mini grillivartaita. Viina snapsitkin on kertakäyttö pakkauksissa. Hieman nuo kaupat alkoi kyllästyttää, koska sieltä ei oikein saanut mitään tuoretta. Kaikki siellä säilyy lämpimässä luultavasti pidempään kun minä ja kyllä se siltä maistuukin välillä.

IMG_1114

Täällä porukka myös syljeskelee paljon. Huono ilmanlaatu tuottaa limaa kurkkuun ja kaupungilla näkee paljon possea sylkeskelemässä klimppejä ulos keuhkoistaan. Ja kuulemma mitä enemmän ääntä ja limaa tulee, sitä parempi. Kaupungeissa kävellessä ei voi olla huomaamatta myös sitä, että lapsia vessakaytetään ihan vaikka keskellä kaupunkia. Itseasiassa niille on kehitetty kätevät housut, jossa on rako pepun puolella hätää varten. On se keskusaukio tai tienlaita saattaa siinä olla lapsi äidinsä avustamana köntsällä. Noh ettei teksti mene ihan paskanjauhamiseksi jatketaan siihen mihin meidän reissu jäi. G85 tie jatkui leveällä pientareella, jolla tosin oli äsken mainittua ihmisen paskaa jonkun verran. Piti olla varovainen, koska meillä ei ole pyörissämme enään edes lokareita.( Sori, jauhsamiseksihan tämä meni). Myös lima lensi kurkuistamme kiinalaiseen tapaan kun kiipesimme ylös vuoria. Aloimme jossain vaiheessa luulla, että vuoret eivät koskaan lopu, mutta 2850 metrissä oli tuli huippu vastaan ja sen korkeammalle emme enään Kiinan aikana nousseet. Alamäet tykitettiin täysillä mutkikkailla teillä ja saavuimme Kunmingiin.

IMG_1146

Kunmingissä ajattelimme ottaa hieman lepiä pyöräilystä ja nappasimme suht edullisen hotellin muutamaksi yöksi. Antti hankki itselleen uudet ulkokumit ja katselimme kapunkia ja kaikkea mielenkiintoista mitä sieltä löytyi. Oli leijan lennättäjiä, suuria naislaumoja, jotka ovat tulleet keskusaukioille joogaamaan, oli jotain ruoskalla pyöritettäviä hyrriä ja miljoonia ravintoloita. Lepäilimme hotellissa kaupunki päivän jälkeen ja kello oli kahdeksan tienoilla ja meille alkoi tulla pikkuisen nälkä. Lähdimme siitä syömään ja löydettyämme ravintolan iskimme pyörät lukkoon puuhun ja aloimme nauttia nuudeleita. Ryystimme viimeisiä liemiä, kunnes yht’äkkiä silmäkulmaani osui outo näky. Joku pieni kiinalainen mies ajoi Antin Stavangeria pois päin meistä. Siitä alkoi kunnon räjähtävä meininki. Ryntäsimme ulos ravintolasta pöydät heiluen ja totesimme, että pyörä tosiaan oli nyysitty. Antti lähti juoksemaan varkaan perään ja minä nappasin onneksi jäljellä olevan Airistoni ja vimmattu polkeminen alkoi Kiinan yössä. Ohitin Antin ja sanoin koittavani napata varkaan. Kaukana näkyi vain muutamia epämääräisiä hahmoja, jolla yhdellä oli mopo ja kolmella polkupyörä. Yksi heistä kuitenkin kääntyi sivukujalle ja ajattelin, että sen on pakko olla hän. Käännyin minne hänkin ja lopulta olin varma, että varas on edessäni. Saavutin hänet nopeasti, koska hän ei ollut pyöräillyt ilmeisesti kahdeksaa kuukautta ja 8000 kilometriä. Kun tulin hänen taakseen varas huomasi minut ja ryntäsi roskikset komediatyyliin kaataen pakoon jättäen pyörän minulle. Antti tuli sinä hetkenä sähkömopon kyydissä ravintolan omistaja häntä kuskatessa. Tämä kymmenen minuuttia oli kuin jostain komediasta pienine kiinalaisineen varkaineen, lentävine roskiksineen ja sähkömopokyytien takia. Palasimme ”rikospaikalle” ja huomasimme, että lukko oli nätisti katkaistu. Pyörät olivat tosiaan noin kymmenen metrin päässä meistä puussa lukossa, mutta emme olleet kuulleet mitään. Varas teki onneksi virheen ajaessaan meidän ohi meidän pyörällä.

IMG_1079

Kunmingistä lähdimme kohti lähellä olevaa Kiinan ja Vietnamin raja-asemaa Lao Caita. Ajoimme pitkiä päiviä ja viimeisenä iltana emme löytäneet nukkumapaikkaa, joten ajoimme läpi yön. Laskimme meren pinnan tasolle, jossa söimme jonkun eläimen suolta, poljimme pilkkopimeitä teitä väistellen tiellä luikertelievia käärmeitä ja vedimme muutaman tunnin tirsat raja-aseman edessä nukahtaen näkyyn, jossa rottalaumat juoksentelivat kaduilla. Aamun koittaessa laahustimme rajan yli ja aloitimme meidän kahden viikon ajan täällä Vietnamissa!

2 comments

  1. Comment by tero

    tero Reply 29.10.2014 at 22:13

    Sapassa kiva hotelli baguette & chocolate. Hinta ei paha. Hanoilainen ”erityisammattikoulu” pitää paikkaa. Myös hyvä kahvila ja konditoria.

  2. Comment by Minna

    Minna Reply 1.11.2014 at 07:56

    Hei, Olipa taas mukava juttu reissusta ja upeasti otettu toi risteyskuva. Vietnamissa loistavaa kahvia!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Go top