Kiina

12.10.2014

Siitä on jo puoli vuotta kun Laurin kanssa lähdimme Porvoosta polkemaan kohti Venäjää. Venäjää emme puhuneet sanaakaan, emmekä tienneet Venäjästä juuri mitään. Oleskeltuamme puoli vuotta venäjänkielisissä maissa aloimme olemaan jo aika hakoja vastailemaan kysymyksiin ja tiesimme mitä ovat mantit ja ploffit. Nyt edessä oli Kiinan raja, ja samanlainen tietämättömyys kaikesta kun Venäjälle mennessä.

Miehet putsaamassa maisseja Kazakstanissa.

Miehet putsaamassa maisseja Kazakstanissa.

Rullasimme Kazakstanin puoleiset tarkarkastuspisteiden ohi iloisesti huudellen ”dosvidanyaa”, kunnes viimeillä passintarkastuspisteellä rajavartijanainen hymyili vahingon iloisesti kertoessaan, että meiltä puuttui viisumista rekisteröinti. Emme olleet miettinyt rekisteröintiä ollenkaan, sillä ei meiltä sellaisia vaadittu edelliselläkään kerralla kun poistuimme Kazakstanista Kirgisiaan. Toinen rajavartia tuli naureskellen ilmoittamaan, että meidän piti maksaa 220 dollarin sakko. Olimme käyttäneet viimeiset Kazakstanin tenget ennen rajaasemaa, niin meillä ei ollut millä maksaa. Yksi vartijoista lähti hyväntuulisena viemään meitä isompien herrojen luo esikuntaan. Siellä sitten nuorinainen alkoi selvittämään asiaa. Tunnin päästä meille kerrotiin että meidän täytyi maksaa 80€ sakko. Viesti ei ollut ilmeisesti mennyt perille, että meillä ei ollut käteistä. Kohta meille kerrottiin, että voimme maksaa maksun myöhemmin ja faksata kuitin heille. Oltiin sitä mieltä että, ei makseta kun ei meiltä rekisteröintiä vaadittu viimeksikään. Sanoimme että pyöräilemme, emmekä pysty faksailemaan kuitteja. Saatiin hyvät naurut, kun meille ehdotettiin että lähettäisimme kuvan kuitista WhatsApp-chattisovelluksella. Nainen meni taas toimistoon selvittämään asiaa. Oltiin rupateltu esikunnan tupakkapaikalla tulevien rajavartijoiden kanssa jo parituntia, kun nainen tuli takaisin toimistosta sanoen: ”Finland, no problem!”. Sitähän mekin!

Lähdimme siis mitään maksamatta takaisin passintarkastukseen. Passintarkastuskopissa olleen rajavartijanaisen hymy hyytyi kun kerroimme, että suomalaisina meidän ei tarvinnut rekisteröidä viisumeitamme. Vähän ikävän kuvan Kazakstanista saimme viime hetkillä, mutta se unohtui nopeasti kun lähdimme viimeiselle suoralle ennen Kiinan tarkastuksia. Kiinan puolella rajanylitys sujui kivuttomammin. Vastasimme muutamaan kysymykseen ja pistimme pyörälaukut läpivalaisuun kahdesti.

Sitten alkoi täysin uusi maailma. Rajalta alkoi, kartalla kylältä näyttänyt, Khorgas Port kaupunki korkeine kerrostaloineen. Pitkästä aikaa pyöräilimme leveällä ja sileellä pyörätiellä. Vanhat Ladat, Ural-moottoripyörät ja muut romut olivat enään muisto vain. Sähköskootterilla rinnallamme ajanut mies neuvoi meidät pankkiautomaatille. Ruokakaupasta ei löytynyt kylmätiskejä ollenkaan. Nappasimme mukaamme pähkinämaitoa ja vakuumissa olleita kananvarpaita.

Auringonnousu hotellin ikkunasta 19. kerroksesta Urumqissa.

Auringonnousu hotellin ikkunasta 19. kerroksesta Urumqissa.

Olimme kuulleet että Kiinassa ulkomaalaiset saavat olla yötä vain kalliimmissa, valvotuissa, hotelleissa. Menimme yhteen keskustan hotelleista. Huoneen avaimet saatuamme virkailija kehotti pitämään matalaa profiilia. Ajattelimme, että osa on jo nukkumassa, että parempi olla vähän hiljempaa. Veimme pyörälaukkumme yläkerran huoneeseen ja palasimme aulaan selaamaan nettiä, joka muuten on Kiinassa tarkasti kontrolloitua. Facebook on suljettu kokonaan. Pian virkailija tuli ystävällisesti kehottamaan meitä menemään takaisin huoneeseemme tai etsimään toinen hotelli. Hän sanoi, että kukaan henkilökunnasta ei tule koputtamaan meidän oveen, jos huoneemme oveen koputettaisiin, emme missään nimessä saisi avata ovea. Menimme hieman hämmentyneinä takaisin ylös.

Aamulla oveen sitten koputettiin pitkään. Emme avanneet ja kun lopulta menimme alas, hotellin henkilökunta vaikutti helpottuneilta ja kiitollisilta. Ilmeisesti joku tarkastaja oli käynyt testaamassa hotellin huoneet siltävaralta että siellä olisi ollut ulkomaalaisia.

Bishkekissä meille myönnettiin 30 päivän viisumi Kiinaan mahdollisuudella kerran pidentää viisumia niin että saisimme yhteensä olla Kiinassa enintään n. 7 viikkoa. Se ei mitenkään riitä meille Kiinan läpi polkemiseen. Päätimme, että käytämme Kiinassa oloajan luoteis-Kiinan kuivien alueiden sijasta vehreässä kaakkois-Kiinassa. Ostimme bussiliput 500 kilometrin päähän Xinjiang alueen pääkaupunkiin Urumqiin. 12 tunnin matka sujui mukavasti, sillä bussissa oli jokaiselle matkustajalle oma sänky. Matkatavarat läpivalaistiin ensin Khorgas Portissa, sitten Urumqin rajalla ja lopuksi vielä perillä Urumqin linja-autoasemalla.

Lauri jonottamassa kiinalaisten kanssa junaan pääsyä.

Lauri jonottamassa kiinalaisten kanssa junaan pääsyä.

Menimme suoraan rautatieasemalle ostamaan uusia lippuja 3000 kilometrin päähän Chengduun. Se ei ollut ihan helppo juttu. Rautatieaseman edustalla oli muutamia panssaroitujajoneuvoja, sekä rynnäkkökiväärein aseistautuneita turvallisuusjoukkoja. Viikkoa aikaisemmin Xinjiangin alueella oli kuollut yli 50 ihmistä uiguurivähemmistön ja poliisien välisissä yhteenotoissa. Jonotimme ensin läpivalaisuun, jossa menetimme veitsemme. Lauri jäi vartioimaan pyöriämme ja minä lähdin uuteen jonoon, että pääsin lipun myyntihalliin vievään jonoon. Lippuhallissa oli uusi tavararoiden läpivalaisu ja ruumiintarkastus. Sen jälkeen pääsin lipunmyyntitiskiin vievään jonoon ja lopulta piirtämään virkailijalle mihin halusimme mennä. Jonot eivät olleet mitään tavallisia jonoja. Paikalla oli tuhansia kiinalaisia, kokoajan joku yritti hivuttautua kiltin suomalaisen ohi. Onnistuin lopulta monen tunnin jälkeen saamaan liput Chengduun.

Siitä se jonotus kuitenki vasta alkoi. Lähdettiin jonottamaan odotushalliin pääsyä. Kun oltiin jonotettu jo hyvän aikaa, poliisi tuli ilmoittamaan että pyöriä ei saa ottaa mukaan, mentiin sitten kauemmaksi pistämään pyöriä nippuun. Lipun myyjä oli sannut, että voimme ottaa pyörät mukaan, jos irroitamme renkaat ja pistämme satulat alas. Sitten uudestaan jonottamaan. Tälläkertaa kuulimme että, meidän junaan lähtiöitä ei vielä päästetä odotushalliin. Istuskelimme päivän rautatieaseman edustalla ja pariatuntia ennen junaan lähtöä menimme uudestaan jonoon. Taas meidät käännytettiin. Pyörät käskettiin viedä rautatieaseman toisella puolella olevaan erilliseen rahdin kirjauspisteeseen. Tottelimme ja palasimme takaisin jonoon, mutta se oli jo liian myöhäistä. Lipuntarkastuskopilla ilmoitettiin että meidän juna, ja pyörämme sen mukana, oli jo lähtenyt. Sitten jonotettiin vaihtamaan lippuja seuraavaan junaan, joka lähti vasta seuraavana päivänä.

Aurinko oli jo laskenut. Aloimme etsiä hotellia. Niitä löytikin lähes joka kadun kulmasta, mutta me emme olleet tervetulleita. Hotellien henkilökunta näytti pelokkaalta. He toivoivat meidän poistuvan ennen kun kukaan näkisi että olisimme edes käyneet hotellissa. Kadun kulkijoilta hotellia kysyttäessä kaikki osottivat hienoa korkeeta hotellia, mihinkä meidän budjetti ei varmasti riittäisi. Yhdellä hämärällä kadulla olleeseen hostelliin meidät hyväksyttiin. Maksoimme ja lähdimme vartijan kanssa kävelemään kohti huonettamme, tai niin me aluksi luulimme. Vartija vei meidät ulos hotellin takaovesta ja käski meidän mennä autoon. Hän sanoi heittävänsä meidät siihen isoon hotelliin mitä muutkin olivat meille näyttäneet. Otimme rahamme ja lähdimme pois. Kävimme vielä muutamasta paikasta kysymässä, mutta turhaan. Lopulta meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun mennä siihen isoon, valtion hyväksymään hotelliin yöksi.

Aamulla rautatieasemalla oli vähemmän ruhkaa kuin edellisenä päivänä. Ihmisillä oli mukana sankoja, jotka olivat täynnä ruokaa yli kahden vuorokauden junamatkaa varten. Muutamalla oli keppi olalla, jonka molemmissa päissä oli sangot. Toivoimme pääsevämme nopean luotijunan sängyille, mutta jouduimme vanhaan ahtaaseen vaunuun ämpärimiesten kanssa. Penkit oli tehty pienikokoisia kiinalaisia varten. Selkänoja oli suora, eikä sitä saanut kallistettua, koska toisella puolella penkkiä istuvat käyttivät samaa selkänojaa. Vessa oli pelkkä reikä lattiassa raiteille. Junan toisessa päässä oli sänkyjä ja hyttejä. Yritettiin junasta ostaa sänkypaikat, kun näimme vapaita sänkyjä, mutta ei meille myyty. Yöllä ihmisiä nukkui pitkin junan lattioita ja penkkien alusia. Ensimmäinen vuorokausi oli samantapaista kuivaa aavikkoista maata, mitä olimme Kazakstanissa nähneet. Sitten tuli maissipellot ja lopulta juna mutkitteli tiheäkasvuisessa vihreässä vuoristossa. Kaikki tasaiset maatilkut oli käytetty viljelyyn.

katukiina

Kuvittelin 14 miljoonan asukkaan Chengdun olevan saasteinen ja meluinen kaaos, mutta se paljastui ehdottomasti matkamme parhaaksi kaupungiksi pyöräillä. Autoja näkyi vain vähän. Skoottereita oli kaikkialla, mutta ne kulkivat äänettömästi sähköllä. Leveitä sileällä asvaltilla päällystettyjä pyöräteitä reunustivat puut. Lähdimme Chengdusta etelään, kohti Vietnamia. Kaupunki jatkui pitkään, eikä talot loppuneet yhden ajopäivän aikana. Kysyimme yhdestä omakotitalosta voimmeko laittaa telttamme talon eteen, kun missään muualla ei ollut tyhjää tilaa. Perheellä ei ollut mitään sitä vastaan. Nuorimies nappasi puusta tuoreet mandariinit meille ja sen jälkeen saimme olla kaikessa rauhassa, kun yhteistä kieltä ei ollut. Aamulla mummo keitti meille vatiin kasvojenpesuvedet. Maksoin yöpymisen auttamalla nuortamiestä ohjaamaan kanat etupihalla olleeseen aitaukseen. Ja niin matka taas jatkui.

jokikalastaja

Tie kapeni hieman ja muuttui viidakkoisemmaksi, mutta kauppoja ja riisipeltoja oli kokoajan tien sivussa, mikäli vuoristoinen maasto sen salli. Pieniä tornitalokaupunkeja tuli vastaan vähän väliä. Kaikki ruoka mitä olemme syöneet on ollut äärimmäisen hyvää. Hieman ihmetytti kiinalaisten tapa heittää ruokapöydästä käytyt servetit, ruodot, luut ja muut roskat lattialle. Numeroiden näyttämisessä sormilla täällä käytetään erillaista järjestelmää kuin muualla. Kuusi sormea pystyssä ei tarkoita kuutta, vaan jotain ihan muuta. Kaikkea kontrolloidaan tarkasti, mutta tapaamamme ihmiset ovat siitä huolimatta olleet hymyileväisiä.

tunneli

Processed with VSCOcam with f2 preset

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Go top