Antonin luona olimme kaksi yötä, jonka aikana saimme luksus kohtelua. Hänen äitinsä kokkasi meille mitä mainiointa ruokaa ja kaupunkikierros Antonin ja hänen ystävänsä Diman johdattamana opimme mitä parhaiten Jaroslavlin historiaa. Lähtiessämme päätimme valita Venäjän lukuisista idyllisistä ja rauhallisista pyöräteistä meille sopiviman ulos Jaroslavlista. Tosin kun muistimme, että semmoisia ei Venäjällä oikeastaan edes ole, olimme kiitollisia, että Anton johdatti meidät ulos vilkkaasta kaupungista tielle, joka johtaisi Ivanovoon. Viime päivien kova luoteis tuuli jatkui, joka tarkoitti vain yhtä asiaa, nopeaa etenemistä. Ei paljoa jalkoja painanut edes ylämäet ja kuopat tiessä kun noin 80km päästä löysimme hyvän telttapaikan pienen kylän lähistöltä. Joku kylän armeija pukuinen jamppa tuli siinä meitä ihmettelemään, mutta kun yhteistä kieltä ei löytynyt, kyllästyi hän nopeasti, lähti menemään ja me jäätiin keräämään polttopuita, koska tiesimme että yöstä tulisi kylmä.

DSC06932
Ja tulihan siitä yöstä kylmä. Vesikin olisi ollut jäässä, jos sitä olisi meillä ollut. Kurkut hieman kuivina jatkoimme Pisovon kylään, jonka lauantain rauhallinen tunnelma auringonpaisteella höystettynä sai hyvälle tuulelle. Antin shoppaillessa meille vettä ja patonkia kerääntyi ympärilleni kasa paikallisia ihmettelijöitä. He innostuivat meidän matkasta ja suomalaisuudesta niin, että melkein väkisin raahasivat meidät katsomaan museotaan. Yllättävän museokierroksen jälkeen oli aika jo klassikoksi muodostuneelle tee tarjoilulle ja kun lähdimme saimme mukaamme hillopurkin ja muistomagneetit pienestä kylästä. Teet ja hilloleivät vielä vatsassa saavuimme Ivanovoon, jonka koosta olin yllättynyt. Se oli paljon odotettua suurempi, mutta kaupungin läpikulku hieman vilkkaiden, mutta asiallisten teiden ansiosta ei siellä kauan nokka tuhissut. Ulos päästyämme väsymyshän siinä alkoi painaa ja poistuimme metsään telttailemaan. Nuo telttapaikkoihin menot alkaa muistuttaa jokseenkin intti toimintaa, sen verran ripeätä siitä on tullut.
IMG_7698
Armeijan mansikkana hohkaavaa kaminaa meillä ei kuitenkaan teltoissa ole, joten aamuyön kylmyys pakotti nousemaan, ei niin lämpimästä makuupussista aikaisin. Onneksi valtava nuotio lämmitti jäätyneet miehet ja vedet, ja viimeisetkin vapinat vaihtuivat hikipisaroiksi pyörän selässä. Hikipisaroita lisäsi pyöräilijöihin kyllästyneet rekkakuskit, jotka pamautti tööttejään aivan korviemme juuressa. Lähellä siinä oli keskisormen ylös nostaminen, mutta omilla kukkakeppi käsivarsilla jälkiselvittely ei välttämättä koituisi edukseni. Kädet siis visusti tangolla ja matka jatkui. Vastaan tuli valehtelematta satoja metsäpalovaroitus kylttejä. Kun katsoo rutikuivia heinäpeltoja ei siihen tosiaan tarvita kuin yksi Audista heitetty tupakan tumppi sytyttämään monia hehtaareja metsää tuleen. Nuotio on vielä riskimpi, mutta vastuullisina eräjormina meillä on aina Venäjän miljoonista tyhjistä pulloista suovedellä täytetyt vesipullot varmistamassa, että makaronin keitosta ei kehkeydy farssi. Alamme myös kehittyä nuotio kokkailussa, eikä lihapullat ja makaronit hillolla ole kaukana Ikean tasosta. Joskus rauhallinen kokkailumme tosin vaihtui kuumotukseen kun pari venäläis kaverusta käveli ohitsemme haulikkojen kanssa. Sinä iltana hyvän yön toivotus oli haulikoiden pauke sadan metrin päässä.
DSC06953
Paukkuminen kuitenkin loppui ja uni tuli. Aamu oli kuitenkin outo. Ei ollut kiire vetää muotoon jäätyneitä housuja ja takkia päälle. Juomapullossakaan ei kolissut jääpaloja. Kesä tuli! Pikkaisen oli hieno fiilis, kun ei tarvinnut kyykkiä notskin äärellä ahteri ja varpaat jäässä. Huikealla ”flowlla” poljettiin Nizhny Novgorodiin, jota kutsumme ihan vain nisniksi. Nisnissä pummimme hotellin edustalla kauan odotettua Wifiä ja söimme 19 ruplan rahkapiirakoita. Toivoimme löytävämme tästä Venäjän viideksi suurimmasta kaupungista yösijan, joka sisältäisi suihkun ja pistorasian. Kaupungista ei tuntunut löytyvän juuri mitään sopivaa, eikä kauheasti innostanut edes alkaa niitä iltamyöhään etsimään, joten metsä kutsui jälleen kerran.
DSC06963
Valitsemamme yöpaikka taisi olla vanha kaatopaikka, koska jokaisella askeleella tyhjä muovipullo rapsahti mukavasti jalan alla. Ei se mitään, ihan kiva se silti oli. Päivä oli tosin vielä kivompi mahtavan tien ja maisemien ansiosta. Päivän kruunasi Makarbevossa sijaitsevan valtavan luostarin kauneus ja lauttamatka Lykovoon. Lyskovossa sekoiltiin vielä iltasella, kunnes löysimme monen kyselyn jälkeen motellin, jonka suihku tuntui taivaalliselta neljän päivän jälkeen. Visa rekisteröinnitkin saatiin, joka varmasti helpottaa viimeistään tulevien viisumien haussa. Tilannehan oli se, että on kai sakon paikka olla täällä Venäjällä yli seitsemän päivää ilman jonkin sorttista rekisteröintiä. Nyt ollaan kuitenkin aika selvillä vesillä. Luulisin.
DSC06972
Seuraavan päivän ajattelimme pyöriä kaupungissa ja iltasella mennä telttailemaan. Lykovossa pyöriessämme seuraamme liittyi enemmän ja enemmän pyöräileviä lapsia, jotka suut auki ihmettelivät matkaamme. Hyväntuuliset muksut halusivat hirveästi kysellä ja koitettiin ehtiä vastata kyssäreihin kunhan vain ymmärrettiin ensiksi ne. Oli kyllä huvittavaa, kun kaksi pyöräilijää vaihtui monipäiseksi ”pyöräparaatiksi”. Käytiin vielä kaupassa josta Antti hankki ruoan lisäksi Prepaid- nettiä. Sillä välin minä hyvästelin tämän lapsijengin ja matkamme jatkui kaksipäisenä kohti Kazania.
DSC06978

One Comment

  • Ismo Pykäläinen sanoo:

    Hyvää matkaa! Toivottavasti jaksatte postailla jatkossakin. Olkoon tuuli myötäinen!

Leave a Reply