Lähtöviikko oli työntäyteinen. Vaikka matkaa oli suunniteltu jo pitkään, lopullinen pakkaaminen jäi viimeiseen iltaa ja aamuun. Onneksi ei tarvinnut täysin tyhjästä aloittaa.

Läheisten hyvästeltyä hyppäsimme pyöriemme selkään toivoen näkevämme kotikaupunkimme tutut kadut seuraavan kerran matkamme viimeisenä päivänä. 80 kilometrin jälkeen vieraanvaraiset ihmiset majoittivat meidät aution naapuritalon piharakennukseen yöksi. Onnistuneen päivän päätimme mökkimme saunan lämpöön.

Haminan jälkeen valitsimme ruuhkaisemman ja suoremman tien sijasta pidemmän ja mäkisemmän Kuninkaantien. Ihailtuamme Suomen metsiä näköalatornista ja tutustuttuamme vanhaan bunkkeriin saavuimme väsyneenä rajalle. Kun kylmenevä ilta ei houkutellut telttailemaan, eikä sopivaa majapaikkaa löytynyt päätimme huilata huoltoasemalla.

Nukuttuamme kumpikin tunnin vuorollaan lähdimme ylittämään rajaa. Yöllinen rajanylitys oli menestys. Saimme hoitaa pakolliset velvollisuudet rauhassa ilman ruuhkia. Öisellä tiellä oli vain paikallaan olevia rekkoja, eikä henkilöautojakaan ollut haitaksi. Auringon noustua sulattelimme uuden maan pieniä ihmeitä teekupposten äärellä bussipysäkillä. Kirpakka pakkanen käski kuitenkin jatkaa Viipuriin. Onneksi Partioaitan sponsoroimien Tierra Rockette Hood -takkien ja villapaitojemme yhdistelmä piti meidät lämpiminä ja kuivina. Monttujen ja lasinsirujen pujottelu piti meidät valppaina. Rojahdimme hostellin sänkyihin jo aamupäivällä. Korvattuamme lyhyeksi jääneet yöunet pitkillä päiväunilla, kävimme pienellä kaupunki kierroksella. Tunnelmallisia katuja kävellessä tuntui kuin olisi palannut menneisyyteen. Romahtaneet rakennukset olivat kuin suoraan sodan jäljiltä, routa oli vääntänyt kiviportaat mutkalle, jokapaikka repsotti. Paikalliset olivat ystävällisiä ja avuliaita, mutta vakavakasvoisia.

viipurisilta

Seuraavana aamuna nukuimme pitkään. Puolen päivän jälkeen lähdimme polkemaan rauhallista rantareittiä Viipurista etelään. Leveä hiekkainen piennar antoi meille tilaa väistää muutamia rekkoja ja Ladoja. Parin tunnin pyöräilyn jälkeen pysähdyimme Ermilovon kylään lähellä Koiviston satamaa. Kissoja vilisevän kadun iloiset mummot ohjasivat meidät tien päässä olevaan nimettömään majataloon. Ajoituksemme oli hyvä, sillä samalla kevyt lumisade muuttui voimakkaammaksi ja kohta maassa oli reilusti uutta lunta.

Jatkoimme Suomenlahden hiekkaisia rantoja sivuten kohti viiden miljoonan asukkaan Pietaria. Tietä koristivat onnettomuuksissa kuolleiden muistomerkit ja muutamat pienet puoliksi autiot kylät. Terijoelta alkoi töyssyinen pyörätie, joka jatkui Pietariin asti. Jäimme keskustan ulkopuolelle ränsistyneeseen hotelliin yöksi.

Aamun valjettua lähdimme etsimään keskustasta hostellia lepopäivän viettämiseen. Jouduimme nostelemaan pyöriämme vähän väliä rotvallien ja kuoppien yli. Muita pyöräilijöitä emme keskustassa nähneet.

Ensimmäisen viikon päätimme lepäillen. Seuraavaksi lähdemme itään, kohti Vologdaa.

Leave a Reply