Takasin rannalle ja nopeesti!

10.12.2014

Ylitimme ystävyyden sillan, vaihdoimme ajopuolen vasemmaksi ja Thaimaa otti meidät avosylin vastaan. Ekassa ravintolassa söimme taivaalliset nuudelikeitot ja kuuntelimme viereisessä Cowboy- kahvilassa soivaa musiikkia, jonka soittolistalla oli Neil Youngia ja CCR:rrää. Ei olisi voinut paremmilla fiiliksillä päivä ja viikot alkaa. Viimeset nuudelit naamaamme imaistuamme ja viimeiset säkeet Fortunate Sonista hyräiltyämme aloimme polkea takaisin unelma biitsejä kohti.

Passeihimme saimme 87 658 minuuttia(kaksi kuukautta…)olo aikaa, jotka ajattelimme käyttää meren äärellä. Merelle oli kuitenkin taas matkaa sellaiset 900 kilometriä Laosin rajalta ja päätimme tykittää nämä sisämaa kilsat suht rivakasti ja pistää itsemme lepoasentoon mahdollisimman nopeaan. Ajoimme pitkiä päiviä ja olimme tyytyäväisiä etenemäämme matkaan. Nyt tätä blogia kirjoittaessani olemme Hua Hin nimisessä rannikkokaupungissa, jossa meillä on: ”Tuuli hiuksillaan ja hiekkaa varpaissaan” niin kuin Juha Tapio biisissään laulaa. Pakko myöntää, että olin hieman laiska muistiinpanoissani viime viikkoina ja nyt kun katson kyseistä vihkoa niin siinä lukee lyhyesti: yksi nousu vuorelle, sairaan iso tuhatjalkainen, hyviä leiripaikkoja, puhveleiden juomapaikalla peseytyminen, ilotalo ja 10 000 kilometriä. Eli toisinsanoen sellaiset perus muutamat viikot takana. Yleensähän kirjaan hieman enemmän ylös, mutta kuumat päivät ja pitkät kilometrit raastoivat miehestä kaiken irti, joten tämä kirjoitus tehdään enemmä freestylellä paneutuen näihin polttaviin aiheisiin.

IMG_2183

 

Aloitetaan vuoresta. On hieman alkanut nuo vuoret suoraansanoen kyrsiä. Siinä kun puskee 45° kulmassa perse ruvella hiki otsassa ylämäkeen ja aikataulut persellään tulee joskus hieman sellainen ”epätoivoinen” olo. Ei siinä nyt kuitenkaan itku auta, mutta joskus kyynel siinä tirahtaa silmään. Osittain tuskasta ja osittain siitä, että aurinkovoiteet on valunut silmiin suolaisen hien mukana. Nice. Noh, kävimme Hanoista nappaamassa itsellemme kunnon viisumit Thaimaaseen, jotta tätä edellämainittua tilannetta ei syntyisi. Olimme myös positiivisilla fiiliksillä Thaimaasta, koska karttoja katsellessamme ei vuoria pitänyt olla. Yleensä ”Ei pitäisi”, ”Toivottavasti ei” tai ”Loistavalta näyttää!” tarkoittaa, että kyllä sieltä aina jotain on tiedossa. Niin oli tälläkin kertaa, mutta tämä vuori oli nopeasti ylitetty, koska myötätuuli ja meidän terästä tai oikeastaan timanttia kovemmat reitemme painoi tauotta vihalla eteenpäin. Sen ylitettyämme ei suurempaa nousua enään Thaimaassa ollut, joka tuntui mahtavalta.

IMG_2064

Vuorelle noustessamme vastaan tuli myös apinoita. Tässä pikkukaveri lääkärikäynnillä.

Tästä pääsemmekin tuhatjalkaiseen. Hieno aasinsilta, eikö? Telttailimme muutamat viime viikot enemmän, koska rahamme alkavat olla hieman tiukilla ja koska kosteiset pöheiköt vaihtui asiallisiin peltoihin ja kuivaan maahan. Tällaisessa maastossa eräjormailu on itseasiassa tosi mukavaa vaihtelua halvoille hotelleille ja kun sitä kämppii luonnossa, niin automaattisesti tulee enemmän tutuksi paikallisen luonnon kanssa, joka on kiva. Aamulla kun herää niin huomaa kuinka täynnä Thaimaankin luonto on elämää. Telttojen päältä löytyy valtavia hepokatteja, jaloissa suhahtelee muutamat torakat ja seinillä kiipeilee gekkoja. Hieman pidemmälle melusta kun siirtyy niin löytää sivuttain hyppelehtiviä käärmeitä ja VALTAVIA tuhatjalkaisia. Jos minulta kysytään, niin yksikään Kiinan kämmenen kokoisista hämähäkeistä, Venäjän jahtaavista koirista tai Vietnamin viisisilmäisistä rukoilijasirkoista ei nosta selkäkarvojani (joita minulla ei ole) enemmän pystyyn kun valtavat jäntevästi, voimakkaasti ja robottimaisesti eteenpäin kulkevat tuhatjalkaiset. Nämä myrkylliset otukset on onneksi pysynyt teltoistamme poissa ja puremia ei ole niiltä tullut. Tosin tsekkasin tuossa, että mitä tuhatjalkaisen purema aiheuttaa. Se aiheuttaa valtavaa kipua raajoissa, turpoamista, punaisuutta, päänsärkyä, kohonnutta pulssia ja oksentelua. Kun alkaa miettimään niin nuo itseasiassa kuullostaa aika normaaleilta ”Maailman ympäri pyöräilijän” oireilta… Hieman kuumotti hyttysen purematkin, koska minkäänlaista Malaria lääkitystä emme ottaneet, mutta seuduilla, missä poljimme oli tosi vähän hyttysiä ja taisimme selvitä ”vaarallisimmista alueista” pois. Voitto!
IMG_1770
Vanhoina aikoina muistaakseni uskottiin, että paksu kerros likaa iholla suojaa taudeilta. Me emme tähän usko ja jotain oli tehtävä neljän päivän hikisen pyöräilyn jälkeen ja siinä vaiheessa kun raatokärpänen viihtyi paremmin meidän seurassa kuin lantakasassa. Etsimme kuumeisesti vettä, jossa voisimme pestä juuri tämän kolme senttisen liejukerroksen ihoiltamme. Aloimme menettää toivomme veden löytymisestä kunnes löysimme paratiisin: puhvelien juomapaikan. Ei ole varmaan paikalliselle thaimaalaiselle maajussille mitään hämmentävämpää näkyä, kun kaksi kirkkaan valkomahaista suomalaista peseytymässä kylän laitamilla puhvelien seurassa. Sehän ei meitä kiinnostanut, kunnes yksi paikallinen täti siinä naureskeli frendiensä kanssa sanoen, että mudassa uiskentelee muuten iilimatoja. Menimme seuraavana päivänä hotelliin suihkuun… Muutamaa hotelliyötä lukuunottamatta löysimme mitä hienompia telttapaikkoja ja aloimme päästä paikallisten rytmiin, joka alkaa auringon noustessa kuudelta ja nukkumaan vaivuimme yhdeksän tienoilla. Tai ainakin useimmiten.

IMG_1699

Kyllä oli papseilla ihmettelemistä, kun laitettiin teltat kylän laitamille.

Tästä pääsemmekin ilotaloon. Vielä parempi aasinsilta, eikö? Olimme aikataulussa, tuuli lennätti meitä eteenpäin ja Thaimaan joskus kahdeksankaistainen tie varmisti stressitömän etenemisen. Matkaa oli aamusta 90 kilometriä Bangkokkiin, jossa meillä oli ajatuksena pyörähtää sukellustarvikeliikkeessä ja pyörä kaupassa vaihtamassa meidän umpisurkeat ulkokumit parempiin ja poistua vähin äänin kämppimään. Kaupunkiin päästyämme stressitön ajelu loppui ja aloimme puikkelehtimaan autojen välissä. Bangkok eroaa muihin olemiimme Aasian suurkaupunkeihin, siten, että siellä autot ovat vallanneet kadut mopojen sijasta. Ja siellä liikenne ei kulje mihinkään! Sukellusliike check, josta ostin itselleni sukelluslasit. Pyöräliikekkin check, mistä emme tosin löytäneen sopivia renkaita ja suuntasimme ulos kaupungista. Autojen välissä puikkelehtimista, pyörien raahausta rappusissa kerrottuna kymmenellä ja aloimme viimein päästä pois suurkaupungin sykkeestä. Kilsoja oli jo mittarissa 120 ja aloimme olla rättiväsyneitä. Päätimme suunnistaa hotelliin, jossa pääsisimme viilentämään itsemme, koska lämpötila lähenteli 35 astetta. Yö pimeni yllemme ja bongasimme hotellin. Hotellissa ei ollut klassista respaa, vaan omistaja käppäili huoneiden välissä hieman kiireisen näköisenä. Mehän ryntäsimme hänen luoksensa onnellisina, koska hotelli oli ainoa kolmenkymmenen kilometrin säteellä ja tiedustelimme hintaa. Muutaman hämärän soiton jälkeen puhelin tyrkättiin minulle ja sieltä oudolla äänellä kysyttiin, että ”Kolme tuntia vai koko yö?”. ”Kuka haluasi olla kolme…” kunnes tajusin, että hotelli ei ole se mitä etsimme. Lähdettiin pois ja ovilla vielä varmistimme, että ei mikä tahansa hotelli vaan ”Love Hotel”. Ei siinä, revettiin nauruun ja jatkoimme matkaa. Löysimme keskeneräisestä rakennuksesta aluksi hienolta tuntuvan telttapaikan, mutta yön kuumuus ajoi hulluksi. Asiaa helpotti 7elevenin jäät, mutta silti seuraava päivä meni hieman unisissa merkeissä saapuessamme uudestaan merelle ja tänne Hua Hiniin.

IMG_2342

Auringonnousu tällä puolella palloa.

Joten tässä oli meidän parin viime viikon kuulumiset! Tuli siinä 10 000 kilsaa ajoakin täyteen! Nyt voisin adressata muutamia yleisiä kysymyksiä mitä meille tulee matkan varrella tai naamakirjassa.

Miten jaksatte toisianne siellä? Eikö välillä tee mieli lähteä polkemaan eri suuntaan?
-Tosissaan 10 000 kilometrin jälkeen voisi luulla, että emme toisia enään jaksa ja juuri tekisi mieli lähteä polkemaan toiseen suuntaan. Se on vaan paha kun toisessa suunnassa on talvi, joten on vähän pakko mennä samaan suuntaan… Vitsi. Hyvä kysymys ja usein kysytty. Mietimme tosi samalla tavalla matkustelusta. Haluamme nähdä samoja asioita ja kuntommekin on samaa luokkaa. Jos toisella on huono olo niin 90% toisellakin on. Jos toista ei huvita polkea niin 90% ajasta toistakaan ei huvita. Meidät on veistetty niin samasta puusta, että ongelmia ei ole. Osaamme myös antaa toisillemme omaa aikaa, esim. kiertelemme kaupungeissa yksiksemme. Heitämme huonoa läppää vähän väsyttävimmissä tilanteissa ja osaamme toimia nopeasti yhteen, kun esimerkiksi pyörä pöllitään. Yksin matkustelussa on hyviä puolia, mutta totuus on, niinkuin Christopher McCandless totesi elämässään: ”Happiness only real when shared”. Olipa liian hieno vastaus…

Miten kunto kestää polkemista?
-Välillä kauheaa kuraa kun joutuu juuri ryynäämään ylämäkeen ja vastatuuleen, mutta kuntomme on kohentunut sen verran, että pystymme ”helposti” polkemaan 100 kilometriä päivässä. Kaikista rankimpia päiviä olivat Venäjällä viimeiset päivät. Alkumatkan polvikivut hävisivät kummallakin ja kyse on oikeastaan ollut vaan useimmiten kuinka kauan huvittaa polkea. Meillä on niin rento ajatus mukana, että ei tuota sinänsä mitään ongelmaa kunto. Emme muuten treenanneetkaan ollenkaan ennen matkaa. Ihan kylmiltään lähdettiin.

Miten te suunnistatte?
-Lähinnä auringon, tähtien ja sammaleen avulla. Oikeasti meillä on Antin GPS-iPhone, jossa on sovellus maps.me. Suosittelemme tätä yhdistelmää kaikille! Siinä näkee oman tarkan sijainnin ja nykyään sovelluksessa on reittipituuksia ja muuta kivaa.

Missä leikkaatte hiuksenne?
-Kukaan ei ole kysynyt tätä… Mutta jos jotain alkaa kiinnostamaan, niin alussa Antti leikkasi mun letin sen armeija veitsellä, jonka lopputulos oli järkky. Nykyään käydään paikallisilla partureilla kolmen euron leikkuissa.

Kiitos kymysyksistä!

Lisää kuvia löytyy Instagrammista:

Lauri: @ketobe

Antti: @siranteli

Riversanddeserts: @riversanddeserts

1 comment

  1. Comment by Minna

    Minna Reply 11.12.2014 at 19:21

    Hei, taas kiva postaus. Teidän seikkailua on mukava seurata. Edelleen se iso +++ hienoista kuvista ja teksteistä.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Go top