Noin seitsemän viikkoa ”lomailimme” siis Bishkekissä, jonka jälkeen lähtö tuntui oudolta. Hyvästelimme mukavan hotellin siivoajan, joka oli tullut meille niin tutuksi, että hän välillä pyysi meiltä jopa apua hotellin kunnossapidossa, kävime syömässä halvat ruuat viimeisen kerran tutuksi tulleessa kafessa ja poljimme ulos kaupungista samoja reittejä joista olimme sinne saapuneetkin. Päätimme siis hankkia uudet viisumit Bishkekistä Kazakhstaniin, koska Kiinan raja-asemat ovat melko hasardeja Kirgisian puolella. Ei kauan nokka tuhissut, kun olimme ylittäneet rajan ja olimme jälleen Kazakhstanin puolella, josta päivän päätteeksi löysimme hienon puron viereisen leirintäpaikan, jossa kokkasimme hyvät ruuat ja kuuntelimme U2:kkosta.
Seuraava päivä alkoi nousuna. Ylös vuorelle kivutessamme vastaan tuli iloisesti hymyilevät kiinalainen ja japanilainen matkapyöräilijäkaksikko täyteen pakatuilla pyörillä. Vaihdoimme kuulumisia ja saimme selville, että japanilainen kaveri on ollut matkassa kolme vuotta ja kiinalainen oli liittynyt hänen seuraansa pari kuukautta sitten. Kyselimme hieman Kiinan teistä ja he antoivat vinkkejä leiripaikkojen nettien yms. suhteen ja me sen sijaan kerroimme Bishkekistä, mihin he olivat matkalla. Meitä tosiaan huvitti heidän täyteen pakatut pyörät ja kyselimme, että mitä kaikkea heillä on mukana. He sanoivat tonninseteli ilmeellä, että yksi printteri löytyy, yksi iso laukullinen pelkkiä lääkkeitä ja toinen pelkkää elektroniikkaa. Näiden päältä löytyi vielä himo kasa ruokatarvikkeita ja vaatteita. Oli heillä ollut kuulemma projektorikin mukana, mutta se oli hajonnut. Ei paljoa jalkoja enään painanut, kun hyvästelimme heidät ja jatkoimme ylämäkeen polkemista 50 kiloa heitä kevyemmällä varustuksella. Ylämäkeä jatkuikin noin 20 kilometriä ja sen huipulla meitä odotti kymmenen kilometriä pitkä alamäki. Rullailimme sen rennosti alas, jossa pilvet muuttuivat hieman tummemmiksi ja alkoi satamaan. Oli ollut sen verran nousua, että päätimme etsiä sateelta suojaisen paikan ja käydä nukkumaan. Kun tiedustelimme kyläkaupassa mistä tälläinen voisi löytyä, niin siinä joku viinalta haiseva Borat toivotti meidät tervetulleiksi hänen luokseen, mutta kaupanomistaja tantta ajoi hänet pois meitä häiritsemästä. Poliisikin kuuli meidän yösijatarpeen ja yht’äkkiä hänelläkin oli kotonaan hotelli. Hinta oli kuitenkin sen verta kova että päätimme etsiä jonkun muun paikan. Löysimmekin tietyö alueelta tien alta putken, joka oli täydellinen tarpeeseemme ja niin sade ei meitä enään kastellut ja kävimme nukkumaan.
Heräsin seuraavana aamuna siihen, kun tuntematon poliisisetä seisoi telttani edessä ryhdikkäästi ja ihmetteli, että ketäs te olette. Toivotin uneliaana sedälle teltastani huomenta ja kerroin että olemme suomalaisia turisteja ja olimme vain yhden yön täällä sateelta suojassa. Sinivuokko varmaan hiukan ihmetteli, että aika erikoisen paikan kaverit ovat valinneet lomapaikaksi, joten hän nosti vain peukun ylös ja toivotti onnea. Onnea meillä olikin, sillä sää oli muuttunut aurinkoiseksi ja hinasimme tavaramme pois putkesta ja alomme polkea. Lumihuiput alkoivat pikkuhiljaa taas näkyä lähestyessämme Almatya, Kazakhstanin ex- pääkaupunkia. Almaty ei ole enään Kazakhstanin pääkaupunki siksi, koska alueella on maanjäristysvaara. Siinä eteenpäin rullailessamme muutamat ihmiset kyselivät kuinka monta päivää olemme olleet matkassa ja kun he saivat vastauksen: ”Kuusi kuukautta”, jäivät he keräilemään itseään ja me jatkoimme vähin äänin matkaa. Vuoret lähestyivät lähenemistään ja illalla telttapaikka löytyikin vuoristopuron ääreltä. Antti heitti hänen uuden riippumaton ja minä teltan kasaan ja iltasella katselimme kalojen liikkeitä purossa. Koitin siinä vielä jonkun näköistä köyhän miehen katiskaa vääntää, mutta ei siitä mitään tullut ja tänä yönä nukahdettiin sateen ropinan sijasta puron solinaan.
Koska olimme raataneet itsemme ylös vuorille saimme aamulla palkinnoksi mukavan alamäen kohti Almatya. Päivä oli kuuma ja se näkyi aasien ilmeistä, jotka joutuivat vetämään isoa satsia heinää ja kaljamahaista kazakkia. Meillä oli vaihteeksi kuitenkin helppoa rullailla alamäkeen ja kun saavuimme Almatyyn ajattelimme, että voisi käydä McDonaldsissa vähän netteilemässä. Kyselimme ihmisiltä mistä moinen löytyisi ja suurin osa ei tiennyt moisesta mitään. Yksi nuori kaveri sanoi kuitenkin tietävänsä missä tämä hampurilaisravintola sijaitsee, mutta hänen ohjeita seuraten ja paikalle päästyämme oli kyseessä joku ihme Halalburger. Lopulta päädyimme netti klubille jotka ovat melko suosittuja täällä. Netistä katselimme pikkaisen säätä ja näytti taas siltä, että sadetta olisi tulossa. Ajattelimme lähteä nopeasti kaupungista ulos pystyttämään leiriä ennen kuin sade alkaa. Kazakhstanilainen työmies huitoi kuitenkin kaupungin laitamilla meitä ja sanoi, että toki voitte nukkua isossa talossa jonka pihalla hän kasasi valtavaa kokkoa. Sisään päästyämme odotti meitä joukko vanhoja australialaisia lähetystyöntekijöitä, jotka olivat Jumalan sanaa jakamassa ja pystyttämässä studiota FEBC radiolähetyksiä varten. Kuulimme sivukorvalla, että työtä heillä on paljon ja niin päätimme, että jäämme auttamaan heitä yhdeksi päiväksi.
Karu totuus iski kun normaali kello kymmenen herätys vaihtui kuuteen ja pian aamupalan jälkeen olimme jo naputtelemassa ulkorakennusta kasaan. Hyväntuuliset aussit olivat hauskaa seuraa ja töitä oli meille tarjolla. Ulkorakennuksen seinämät kun oli kasassa meidät siirrettiin kuoppien kaivuuseen, joka oli melko tuskaa. Maa oli aivan kivikovaa ja taisi siinä yksi rautalapiokin säpälöityä. Illalla kuopat oli kuitenkin kaivettu ja päätimme, että taidamme viihtyä pyörän selässä enemmän, joten seuravana aamuna saimme siunaukset matkaan ja Kiinan raja alkoi lähestyä.
Täällä kylien läpi pyöräillessä näkyy vähintään tusina hedelmiä ja vihanneksia myyviä paikallisia. Nyt on paras aika ne syödä ja vihannespeltoja suojellaan autuaasti. Yksi ilta löysimme telttapaikan läheltä omenaviljelmiä, jossa karhunkokoinen koira vartioi, että piikkilankaa ei ylitetä. Noh, koira ilmeisesti illalla nukkumaan mennessämme oli päässyt vapaaksi ja tanner tärisi kun kyseinen hurtta murisi lähellä meitä. Antti makasi riippukeinussaan kuin kevätrulla, mutta onneksi omistaja tajusi viheltää koiran pois ennen minkäänlaista välikohtausta. Todistimme toisenlaista välikohtausta kun yhtenä aamuna seurasimme maanviljelijöiden toimia pellolla. Näimme kun lehmät hiipivät ovelasti maissipellolle ja alkoivat popsia arvokkaita maisseja. Vanha ukko, joka oli vartiovuorossa tulistui tästä ja harvoin näkee sen ikäisen papsin jalat niin ripeässä toiminnassa. Maissipelto vain suhahti, kun ukko sinne lapionsa kanssa ryntäsi ja toisesta päästä tuli lauma lehmiä paniikissa karkuun juoksien. Lapiokin siinä kohti lehmiä lensi. Ilmeisesti aika normaalia näillä main, sen verran varmuudella asia hoidettiin.
Seuraaville sadalle kilometrille oli kaksi reittivaihtoehtoa. Päätimme Antin kanssa mielenkiinnosta sopia kylä, jossa tapaisimme päivän kuluttua ja kartoittaa molemmat menemällä eri reittejä. Yläfemmat heitettyämme pistimme selät vastakkain ja lähdimme omiin suuntiimme. Itse kun olen yksin pyöräilemässä huomaan, että alan puhua itsekseni. Käyn mittavia keskusteluja ja saatan jopa tehdä eleitä käsilläni, jolloin yleensä tosin havahdun ja tajuan, että olen tulossa hulluksi. Joka tapauksessa, minun reittivalintani nosti minut seuraavat 40 kilometriä ylös kaunista, mutta super raskasta vuonoa ylös vuorille. Vastatuuli puhalsi kovaan ja sen tunsi Anttikin pyöräillessään pientä hiekkatietä 80 kilometriä, jossa vastaan tuli vain muutamia tietyömiehiä, jolta irtosi kuulemma vettä ja neuvoja. Yö tuli ja meni ja seuraavana päivänä sovitussa kylässä heitimme uudestaan yläfemmat ja matka jatkui kaksipäisenä.
Löydettiin hylätty huvipuisto keskeltä ei mitään.
Matka ei ole enään pitkä täältä Zharkentista Kiinaan. Vain 35 kilometriä. Harvoin sitä Kiinaan polkee polkupyörällä. Meille on tosin selvinnyt, että Kiinaa me ei oikeastaan mitenkään voida polkea kokonaan läpi johtuen viisumeista, joten junia tai busseja on käytettävä. Olemme ajatelleetkin skipata luoteis Kiinan kuivat alueet ja nauttia viisumimme kaakkois Kiinassa, josta poljemme kohti Thaimaan rantoja. Seuraavista muutamista päivistä kautta viikoista tuleekin mielenkiintoisia, sillä saatamme olla ties missä näiden aikana.
