Suomenkielisiä fraaseja harjoitelleet pukukauppiaat toivottivat meidät tervetulleiksi aurinkoiseen Hua Hinin rantakaupunkiin, joka sijaitsee noin 200 kilometriä Bangkokista etelään. Ensimmäisen kerran toivoimme olevamme Thaimaan rannoilla huhtikuussa, kun palelimme lopputalven pakkasissa Venäjällä. Vietnamissa, Laosissa ja Pohjois-Thaimaassa suunnittelimme ajomme niin, että meillä jäisi kuukausi käytettäväksi pelkkään lomailuun rannoilla. Siitä syystä etenimme hieman turhankin rivakasti ja lepo oli nyt enemmän kuin tarpeen. Kirgisian jälkeen pisin lepomme oli ollut viisi päivää Hanoissa.

Maksoimme molemmat 35 euroa kymmenestä yöstä ilmastoidussa huoneessa, joka löytyi seurattuamme Guesthouse 21 -mainoskylttiä pienille kujille. Luulimme olevamme hieman syrjässä keskustasta, mutta meidän yllätykseksi majatalo sijaitsikin vain 50 metrin päässä rannasta, keskellä turistialuetta, baareja, hierontapaikkoja ja pilkkahintaisia katukeittiöitä. Seuraavien päivien aikana suomalaisia turisteja käveli kadulla vastaan joka päivä, mutta se ei ollut enään yhtä shokeeraavaa kuin ensimmäisen turistin näkeminen Lao Caissa reilua kuukautta aiemmin.

Tuulinen ranta oli täynnä leijalautailijoita, mutta uimiseen se ei ollut paras paikka terävien simpukan kuorien peitossa olleiden kivien takia. Kokeilin purjelautailua, mutta aallokkoinen ranta ei sopinut sen harjoitteluun, eikä leijalautailijat osanneet sitä opettaa. Aika kului kuitenkin pikkukaupunkia tutkiessa ja vain lepäillessä niin nopeasti, että otimme vielä kolme ylimääräistä yötä majatalosta. Vaihdoimme pyöriimme ketjut ja ostin pyörän pumpun. Siihen asti olimme käyttäneet Laurin pumppua, joka oli ollut niin kovassa käytössä, että olimme joutuneet liimailemaan sitä. Kunmingin jälkeen jouduin paikkailemaan renkaita lähes joka päivä, parhaimmillaan kolme kertaa päivässä. Vaihdoin siellä kyljistä käyttökelvottomaksi kuluneiden Schwalbe Marathon renkaiden tilalle pistosuojaamattomat renkaat, joissa luki Kenda, niiden ollessa ainoat oikean vannekoon kumit koko kaupungissa. Koska Hanoista, eikä Bangkokista löytynyt parempia, niin tilasimme netistä uudet renkaat odottamaan Couchsurfing-kontaktin, Larsin luo seuraavaan 600 kilometrin päässä olleeseen seuraavaan rantakohteeseen Ao Nangiin.

800auringonnousukhirikhan

Jos huoneessamme ei olisi ollut niin paljoa hometta olisin voinut helposti pelkästään nukkua Hua Hinissa vielä toiset 13 päivää, mutta jouluun oli enään alle kaksi viikkoa, emmekä halunneet olla jouluna tien päällä, niin lähdimme vuoden viimeiselle viikon ajorupeamalle. Kaksi muutakin tekijää käskivät jatkamaan, nopeasti huvennut matkakassa ja puolentoista kuukauden päästä Singaporesta Australiaan lähtevät lennot. Vaikka olin vielä levon tarpeessa, lähes kahden viikon lomailu oli tehnyt hyvää jaloille. Olin lomaillessani melkein jo unohtanut miltä 17 kiloa tavaraa pyörän päällä tuntuu poljettuani Hua Hinissä vain lyhyitä matkoja, ilman laukkuja korttelin päähän hakemaan ruokaa. Pyörälaukkujen kanssa ajaminen on itseasiassa mukavempaa, kun siihen on tottunut. Pyöräily Thaimaassa on muutenkin naurettavan helppoa. Tiet ovat enimmäkseen virheettömässä kunnossa, piennar on yleensä vähintään metrin leveä, ruokakojuja tulee vastaan muutaman kilometrin välein, teltan voi pistää lähes mihin vain ja ihmiset ovat sydämmellisiä.

800bankrutteltat

Söimme välipalaksi vesimeloonit maanviljelijän laudoista rakentamasta hökkelistä, ennen kuin menimme etsimään telttapaikkaa nappasimme mukaan molemmille kaksi annosta Khao Pad Gaita, paistettua riisiä, vihannesten ja broilerin kera. Thaimaalaiset ovat mestareita sekoittamaan hapanta ja makeaa. Maustetarjottimista löytyy aina chiliä, sokeria, pähkinärouhetta ja kalaöljyä, joista viimeinen tekee erityisen hyvää riisipaistoksesta. Muita helposti löytyviä ruokia ovat nuudeliwokit, joita on laaja kirjo erilaisia, erimuotoisista ja erimakuisista nuudeleista valmistettuina. Niistä tunnetuin lienee makean tulinen iduilla koristeltu Phad Thai. Suosituin salaatti on ehdottomasti tulinen kostea Papaya salaatti. Näiden lisäksi uppopaistettuja taikinoituja broilerin osia löytyy joka paikasta. Ne tarjoillaan hapanimeläkastikkeella ja tahmealla riisillä. Ananaksia, banaaneja, kookoksia on myös helposti saatavilla. Kaikkia annokset sopivat köyhän polkupyöräkulkurinkin lompakolle. Pienestä kojusta tai skootterin kyydistä ostettuna annokset maksavat noin euron, parhaimmillaan löysimme markkinoilta wokkeja 15 bathin, eli alle 40 eurosentin hintaan.

800feikkiphadthai

Sää oli polttavan kuumaa, mutta välillä tuli kunnolla vettä. Pyrimme pistämään telttamme katoksiin aina kun se oli mahdollista, niin pystyimme jättämään telttojemme sadesuojat pois, ja siten teltoissa oli aavistuksen viileämpi nukkua. Nukuimme vanhassa lannoitevarastossa, grillikatoksessa ja meren rannalla. Eräänä iltana tunkeuduimme hylätyn näköiseen hedelmien pakkausvarastoon, luultuamme sen olleen tyhjä. Juuri kun olin alkamassa nukkumaan paikalle saapui mies ison riisikattilan kanssa. Hän asui sisätiloissa varaston toisessa päässä ja tuli tuomaan ruokaa yhdeksälle varastossa asuvalle kissalle. Kömmin ulos teltastani tervehtimään miestä ja kertomaan keitä olimme. En ehtinyt sanoa mitään kun leppoinen mies alkoi esittelemään varaston valokatkaisijoita, pistorasioita ja vessoja. Sitten hän vain toivotti hyvät yöt ja poistui kotiinsa. Tapaus tiivistää hyvin thaimaalaisten ystävällisyyden ja varauksettoman suhtautumisen kanssaihmisiisiin. Ollaan jokaisessa maassa saatu telttailla rauhassa, yhden kiinalaisen paimenen vihaista katsetta ja Pohjois-Kazakstanissa melunneita lapsia lukuunottamatta, mutta Thaimaassa leiriydyttiin usein hyvin lähelle asutusta, eikä se koskaan ollut kenellekään ongelma.

Vaikka olosuhteet pyörämatkailulle on näinkin hyvät emme olleet nähneet yhtäkään ulkomaalaista pyöräilijää Thaimaassa, kunnes tapasimme Hafidzin lähellä Surat Thania. 22-vuotias malesialainen oli pyöräillyt neljä kuukautta Lontoosta Iraniin, ottanut sieltä lautan Dubaihin, josta hän oli lentänyt Vietnamiin ja oli nyt polkemassa takaisin kotiinsa Etelä-Malesiaan. Emme pysyneet hänen vauhdissa, sillä hänellä oli jo kova kiire maistelemaan muutaman sadan kilometrin päässä häämöttäviä kotimaansa ruokia ja tapaamaan kavereitaan. Muutenkin näimme muita matkailijoita hyvin vähän ottaen huomioon, että olimme Thaimaassa. Suurin osa turisteista pysyy imeisesti koko lomansa rannalla, ja ne jotka poistuvat turistialueilta taitavat ohittaa pienet taajamat bussin ikkunoista katsellen. Hua Hinin jälkeen valtaosa tietä ympäröivästä maasta on täytetty kookos- ja ananasviljelmillä. Etelämmäksi edettyämme ne vaihtuivat kumipuuviljelmiksi.

Lauri kukkotappeluareenalla.

Lauri kukkotappeluareenalla.

Viimeisenä iltana ennen Ao Nangia menimme käytöstäpoistetun vedenpuhdistamon näköisen aidatun rinkulan vieressä olevaan katokseen yöksi. Aamulla uteliaisuutemme voitti ja livahdimme aidan raosta tutkimaan tuota mystistä hieman sammaloitunutta rinkulaa. Kaksimetristen laitojen sisältä löytyi katsomo numeroiduin istumapaikoin. Sen keskellä oli hiekkainen kehä ja laitojen ulkopuolella lojui puusta punottuja lintuhäkkejä. Kyseessä oli siis vedenpuhdistamon sijasta kukkotappeluareena, olisihan meidän pitänyt tietää.

Viimeiset kilometrit ennen Ao Nangia.

Viimeiset kilometrit ennen Ao Nangia.

Ao Nang on turistikeskittymä Krabin kaupungissa Andamanin meren rannalla Etelä-Thaimaassa. Turkoosi vesi, merestä nousevat tötterömäiset kalliosaaret ja verrattain edulliset hinnat tekevät siitä yhden Thaimaan suosituimmista matkakohteista. Meidän budjettimme riitti viimeiseen kylän laidalla, kahden kilometrin päässä rannasta, olleeseen majataloon. Perillä olo oli yhtä heikko kun Hua Hiniin tullessa. Keho olisi kaivannut samanlaista seitsemän viikon irtiottoa rasituksesta, jonka pidimme Bishkekissä, mutta aikaa lepäämiseen oli jälleen vain kaksi viikkoa. Sinä aikana melkein joka päivä satoi vettä. Samat sateet aiheuttivat Thaimaan eteläisessä naapurimaassa Malesiassa pahimmat tulvat vuosikymmeniin ja yli 100 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan. Ao Nangissa ei tulvinut, mutta onnistuin silti rannalla kastelemaan puhelimeni, kamerani ja vara-akkuni hajalle. Jouluaattoaamuna suomalainen nettiradio lauloi meille joululauluja, mutta se oli ainut asia joka muistutti suuresta juhlasta. Kävimme juhistamassa päivää kuntotestillä kiipeämällä 1272 porrasta 600 metriä korkean Tiger Cave temppelin huipulle. Testi sujui hienosti. Nousimme huipulle kevyesti 20 minuutissa.

Ray Lay Beach, Ao Nang.

Ray Lay Beach, Ao Nang.

Yhtenä päivänä erään ravintolan tarjoilija pysäytti minut. Hän esittäytyi japanilais-thaimaalaiseksi kendo-opettajaksi nimeltä Taka. Hän oli pyöräillyt kahdeksan kuukautta Kaakkois-Aasiassa lähes rahattomana. Hän oli yöpynyt ja syönyt buddhatemppeleissä ja löytämiensä ihmisten luona. Hän kertoi olleensa välillä useita päiviä syömättä ja ohjanneensa nälkäänsä pois meditoimalla. Tällä hetkellä hän teki töitä viiden euron päiväpalkalla, josta 20 prosenttia kului yöpymiseen leirintäalueella. Kun hän pääsi töistä yhdeltätoista, menimme käymään hänen leirissään. Vaikka oli pimeää Taka huomasi heti että, kaikki ei ollut niinkuin piti. Hänen vuokraamaan telttakatokseen oli ilmestynyt matkagrilli, joka kuului leirintäalueelle saapuneelle muslimiperheelle. Se sai Takan raivostumaan, niin että hän nappasi katoksen katossa jemmassa olleen veistämänsä puupampun ja alkoi sen kanssa räyhäämään turbaanipäiselle, pitkäpartaiselle muslimimiehelle. Kun Taka hieman rauhoittui hän kertoi vihaavansa kaikkia muslimeja, koska he olivat hänen mielestään pahoja ihmisiä. Hän vannoi valvovansa sen yön, sillä ei tuntenut oloaan turvalliseksi uusien asukkaiden läheisyydessä. Hännestä tuntui että, muslimiperhe piti häntä koirana grillatessaan hänen telttansa vieressä. Taka ei voinut käsittää miksi joku perhe jolla on varaa autoon haluaisi tulla yöksi leirintäalueelle, heissä täytyi olla jotain hämärää. Sen illan jälkeen opin katsomaan rahatilannettani täysin uudella tavalla. Tuntui pahalta ajatella kuinka pienellä palkalla ihmiset raatavat mahdollistaakseen rikkaille onnistuneet unelmalomat. Hämmentävintä sinä päivänä oli kuitenkin nähdä Takan silmissä valtava viha, joka perustui pelkästään vihaamiseen.

Tammikuun toisena päivänä palasimme tielle. Sateet olivat vähentyneet ja päivä kuuma. Polkeminen oli raskasta. Vitsailimme, että olimme levänneet Thaimaassa liian kauan, ja ehkä siinä oli jotain perääkin. Tuntuu, että keho pidättelee väsymystä sillon kun on ajoputki menossa, ja kun pysähtyy lepäämään, niin vasta silloin todellinen väsymys tulee pintaan. Se päivä sai juuri sellaisen lopun kun kaipasimmekin. Poljimme kymmenen kilometriä pois päätieltä kuumille lähteille rentoutumaan yöksi. Seuraavana päivänä kuuman luonnon puron rentouttamat lihakset olivat entistä laiskempia. Etenimme Trangin kaupunkiin, jossa ei enään ollut merkkiäkään turisteista. Poistuimme tien sivussa skootterin kyydistä kahden tyttärensä kanssa kaloja myyneen miehen taakse pellolle kasaamaan telttojamme. Palasin kysymään tiesikö mies oliko lähistöllä nettiä. Lähdin hänen neuvosta kävelemään kohti keskustaa. Thaimaalaisten auttavaiseen tapaan hän ei kuitenkaan voinut sallia minun kävelevän, vaan jätti tyttärensä hoitamaan kalojen myynnin, ja tuli hetken käveltyäni tarjoamaan skootteri kyydin keskustaan ja takaisin. Lopuksi he antoivat meille pussillisen paistettuja porkkanoita iltapalaksi.

Ilta autiotalossa Etälä-Thaimaassa.

Ilta autiotalossa Etälä-Thaimaassa.

Tasasin välein tiellä tuli vastaan armeijan, poliisien ja terveyden hoitajien telttoja, joilla pyrittiin pysäyttämään huumeissa ajavat. Me emme olleet huumeissa, mutta jokaisella tarkastuspisteellä meitä huudeltiin pysähtymään kahville ja syömään. Yhden illan nukuimme tuollaisen tarkistuspisteen takana autiotalossa. Tarkistuspisteen henkilökunnan ei tarvinut kauaa miettiä, kun kysyimme heiltä lupaa. He jopa tarjosivat viskiä ja tekivät taloon meille savuttavan nuotion karkoittamaan hyttyset. Yksi lähellä Malesian rajaa tapaamemme Ao Nangilaismies oli niin vakuuttunut siitä, että olimme polkeneet reilu pari sataa kilometriä hänen kotikaupungistaan, että hän pyysi meidät kahvilaan juttelemaan. Hän ei tainnut ymmärtää, että olimme tulleet Suomesta asti pyörillä, mutta hänelle oli tarpeeksi ihmeellistä tavata sillä alueella joku, joka oli käynyt hänen kotiseudullaan. Ilmeisesti paikalliset kalanmyyjät, kumipuiden viljelijät ja ravintoloiden pitäjät eivät matkustelleet kotikyläänsä pidemmälle.

Viimeisenä iltana Thaimaassa tilasimme tuttuun tapaan ravintolasta Khao Pad Gait mukaamme. Yleensä viidessä minuutissa valmistuvilla annoksilla kesti tällä kertaa harvinaisen kauan valmistua. Khao Pad Gai ei ilmeisesti kuulunut ravintolan menuun, mutta hiljainen täti alkoi sitä silti valmistamaan. Ruokapakettien saavuttua pulahdimme Malesian puolelta lähteneeseen raikkaaseen puroon pesulle ja siirryimme leiriytymään kumipuumetsään. Silloin meille selvisi miksi ruuissa oli kestänyt. Ne oli valmistettu sellaisella hartaudella mitä emme olleet aikaisemmin nähneet. Annos oli tavallistakin isompi ja sen jokainen kurkun siivu oli rakkaudella aseteltu. Koko komeuden päälle oli vielä poikkeuksellisesti paistettu kananmuna nälkäisiä pyöräilijöitä ajatellen. Eikä siinä vielä kaikki, normaalien muovilusikoiden sijasta paketteihin oli vielä lisätty oikeat metalliset riisilusikat, joilla oli varmaan hintaa enemmän, kuin koko euron maksavilla annoksilla. Siihen asti olin kantanut mukanani muovista Spork-lusikkahaarukkaa, joka oli katkennut ensimmäisillä pakkasilla. Olin liimannut sen kaksi kertaa, mutta se oli katkennut uudestaan ja viimeiset puoli vuotta siitä oli ollut jäljellä enään haarukan lapa. En olisi Suomessa voinut kuvitella olevani niin iloinen uudesta lusikasta, kuin nyt olin. Saapumisemme kumipuumetsään oli säikäyttänyt maanalla asuneet muurhaiset niin, että maasta nousi viiden minuutin ajan mustana vanana taivaalle lentäviä muurahaisia. Yöllä Lauri joutui vaihtamaan telttansa paikkaa kahdesti niiden tunkeuduttua telttaan. Alueella hääräsi yöllä myös toinen otsalampullinen. Kumipuuviljelijä oli tullut viiltämään puihinsa viillot ja asettelemaan viiltojensa alle kupit, joihin valkoinenraakakumi valui tikkua pitkin aamun aikana. Meidän pakatessa telttoja viljelijä tyhjensi täyttyneet kupit ämpäreihin.

800keittoruoka

800simpukkakeitto

Ylitimme rajan ongelmitta Malesiaan Satunin maakunnasta. Malesia on yhdistelmä Intiaa, Kiinaa, Indonesiaa ja se näkyy kadulla huiviin peittäytyneissä musliminaisissa, punaista täplää otsassa pitävissä hinduissa ja kiinaksi kirjoitetuissa tienvarsimainoksissa. Ruoka on yhtä monipuolista. Pääraaka-aine on riisi, jonka kanssa Malesialaiset tykkäävät syödä currykastikkeita. Riisien ja kastikkeiden lukuiset muunnelmat ja osavaltioiden omat erityisruuat kuitenkin varmistivat, että lähes joka kerralla söimme jotain täysin uutta ruokaa. Alkoholittomia kylmiä juomia muslimimaasta löytyy yhtä paljon erilaisia kuin ruokiakin. Malesiassa on aina kuuma, niin kahvit ja teet tarjoillaan aina jäillä. Yksi erikoisimmista maistamistamme juomista oli kylmää kermaista vihreää litkua jossa oli seassa nuudeleita. Henkilökohtainen suosikkini oli jäinen jäätelöllä kruunattu kookospirtelö. Ruoka maksoi kuitenkin jopa vähemmän kuin Thaimaassa. Halvimmillaan maksoimme ravintolassa kahdesta annoksesta ja kahdesta juomasta yhteensä 1,2 euroa ja aamupalan saimme skootterista 25 eurosentillä.

Tiellä ei ollut vettä, mutta veden valtaamia taloja nähtiin.

Tiellä ei ollut vettä, mutta veden valtaamia taloja nähtiin.

Yksi tapaamamme musliminainen kysyi meiltä, emmekö pelkää heitä. Kysymys kuulosti hölmöltä, koska kaikki olivat niin mukavia meille. Nainen oli kyllästynyt länsimedian tuottamaan vääristyneeseen kuvaan islamista, joka saa jokaisen muslimin näyttämään terroristilta. Tuntuu uskomattomalta, että viisaat ja koulutetut ihmiset lännessä uskovat kaiken mitä ylhäältä kerrotaan ja tekevät päätöksensä sen perusteella. Ensimmäisenä päivänä Malesiassa meidät viitottiin tien sivuun ja meille annettiin mukaan pussillinen donitseja ja välillä meidät kutsuttiin teelle.

Mehutauko.

Mehutauko.

Suurimmat vieraanvaraisuudet koimme Kuala Lumpurissa ja Port Dicksonissa. Thaimaassa tapaamamme pyöräilijä Hafidz neuvoi meille Kuala Lumpurilaisen The Basikal pyöräkaupan, johon voisimme mennä yöksi. Olimme aliarvioineet Malesian pituuden. Luulimme että voisimme edetä rauhallista 70 kilometrin päivävauhtia ja pitää useita lepopäiviä lähes kolmen viikon matkalla Ao Nangista Singaporeen, mutta meillä oli aikaa vain yhdelle lepopäivälle Malesiassa. The Basikal on pyöräkauppa, kahvila, koti ja turvapaikka matkapyöräilijöille. 80 kilometriä etelämpänä Port Dicksonissa asuva Hafidz oli The Basikalissa kun saavuimme sinne, siellä oli myös lepäilemässä yksi turkkilainen matkaaja. Heti alkuun meille annettiin myynnissä olleet Surly-pyörät käyttöömme, joilla kävimme syömässä. Myöhemmin illalla lähdimme Hafidzin, turkkilaisen, Akmalin ja Akmalin kavereiden kanssa autoilla katsomaan Malesian pääkaupungin keskustaa, jonka olimme pyörillä samana päivänä kiertäneet vältellen ruuhkia. Akmal tarjosi meille ruoat ensin intialaisessa ja sitten vielä malesialaisessa ravintolassa. Samalla kävimme todistamassa Kuala Lumpurin maamerkkiä, kahta yli 400 metristä tornia, Petronas Twin Towers. Nukuimme yömme pyöräkaupassa ja seuraavana päivänä poljimme pelkkien tankolaukkujen kanssa Port Dicksoniin, sillä Hafidz toi muut laukkumme autolla perästä. Port Dickson on meren rannalla Lounais-Malesiassa. Hafidzilla oli avaimet ensimmäisen kerroksen lomahuoneistoon, jonka ikkunasta pääsi hyppämään sisäpihan uima-altaalle. Vietimme siellä täydellisissä olosuhteissa ainoan lepopäivämme. Kerrostalo oli melkein tyhjä, ja niitä jotka siellä asui ei kiinnostanut uiminen joten uima-allas oli kokoajan vapaa.

Port Dickson.

Port Dickson.

Vuosi sitten talvella, kun kävin Itä-Keskuksen Partioaitassa sovittamassa vaatteita, siellä myyjä sanoi, että jos menet Singaporeen, niin käy Tree-in-Lodge hostellissa, sen omistaja on pyöräillyt Rovaniemeltä Singaporeen. Se tuntui sillon kaukaiselta, mutta nyt olimme jo lähellä. Port Dicksonista oli sinne enään kolmen päivän matka. Lauri kysyi Facebookin Warmshowers-ryhmässä, tietäisikö joku mistä saisimme Singaporesta helposti pyörälaatikot lennoille. Warmshowers on täynnä matkapyöräilijöitä ja ihmisiä jotka majoittavat pyörämatkailijoita. Laurin viestiin vastasi Sk Lah, joka lupasi auttaa meitä. Pian meille selvisi, että hän oli itseasiassa juuri se hostellin omistaja, josta Partioaitan myyjä oli puhunut. Sitten saimme viestin puolalaisilta pyöräilijöiltä, jotka pikaisesti tapasimme Venäjällä samana päivänä kun tapasimme suomalaiset moottoripyöräilijät. Emme olleet kuulleet heistä mitään sen jälkeen, mutta nyt he olivat Singaporessa Sk:n luona. Sk oli näyttänyt heille kuvaa meistä ja he olivat muistaneet nähneensä meidät Siperiassa. Valitettavasti emme nähneet uudestaan, he olivat pyöräilleet Singaporesta Kuala Lumpuriin samaan aikaan, kun me menimme vastakaiseen suuntaan, mutta olimme ilmeisesti valinneet eri reitit, kun emme nähneet heitä toistamiseen. Pieni maailma, joka tapauksessa.

2004 Sk ja kaverinsa Sean aloittivat matkansa Rovaniemeltä, tavoitteenaan pyöräillä napapiiriltä päiväntasaajalle. Suomen jälkeen he olivat päättäneet, että he yöpyisivät jokaisen yönsä paikallisten luona, että oppisivat mahdollisimman paljon. He kulkivat joka ilta ovelta ovelle, kunnes heidät otettiin sisään. Puolentoista vuoden matkalla he siis nukkuivat yli 300 perheessä. Matkan jälkeen Sk ja Sean olivat ottaneet tehtäväkseen auttaa muita pyöräilijöitä. Heidän luonaan on käynyt tähän mennessä 16 maailmanympäripyöräilijää. Sk tuntui tietävän kaikki matkapyöräilijät maailmasta. Hän oli seurannut meidän matkaa alusta asti, ja kun kuvailimme Kazakstanissa tapaamaamme Japanilaista rastapäistä pyöräilijää tai Kirgisiassa tapaamaamme brittiläis-australialaispariskuntaa Sk tiesi heidät kaikki. Sean ja hänen vaimonsa kanssa majoittivat meidät ja Sk hankki meille pyörälaatikot, niinkuin lupasi.

Aasia ja Venäjä oli nyt siis taputeltu. Kymmenen kuukautta oli vain hujahtanut. Tuntui, että olisimme juuri lähteneet Porvoosta. Erityisesti Kirgisian jälkeen aika kului vauhdilla. Maat, uskonnot, ympäristöt, kielet, lämpötilat, valuutat, ihmiset, ruuat ja kulttuurit vaihtuivat vähän väliä ja lepokin unohtui siinä samassa. En täysin vielä hahmota mitä tässä juuri tapahtui. Suunniteltiin Suomessa matka Australiaan asti. Nyt tilit huutavat tyhjyyttään. Lauri sai ainakin hetkeksi tarpeeksi pyöräilystä ja lensi Brisbaneen töihin, ja minä lensin Darwiniin tarkoituksena pyöräillä ensin Australian halki pohjoisesta etelään, ja mennä sitten töihin. Aika näyttää mihinkä täältä jatketaan, kun saadaan ensin vähän säästettyä rahaa.

Leave a Reply