Alkumatkan havumetsät väistyivät valtavien peltokukkuloiden ja koivikoiden tieltä. Lyskovossa liityimme Moskovasta alkavaan M7-tiehen, jolla kulki enemmän rekkoja, kuin henkilöautoja. Cheboksaryssä olisimme jääneet rekan räjähtäneen renkaan alle jos olisimme olleet 100 metriä edempänä.

Emetkino-kylän pyöräilevät pikkupojat kiinnittivät meihin huomion, kun pysähdyimme ostoksille kauppaan. Ohitimme ojassa laiduntaneet vuohet, ja siirryimme kylän perälle pystyttämään leiriämme. Pojat seurasivat meitä, ja tulivat auttamaan telttojen pystytyksessä. Ihmeteltävää ja kyseltävää heillä riitti. Venytellessäni tunsin itseni jumppaohjaajaksi kun neljä, kymmenen vanhaa poikaa istuutui eteeni ja alkoi toistaa venytysliikkeitä perässäni. Ilmaiseksi heitä ei tarvinnut ohjata, sillä kohta he alkoivat kaivaa taskuista rahojaan ja tyrkyttivät niitä meille. Kieltäytyminen kahden ruplan kolikosta ei onnistunut. Kolikko pistettiin käteeni ja nyrkkini puristettiin kiinni.

Vaihdoimme muutaman lauseen puhelimeni kääntäjän avulla. Pojat kertoivat, että kylän englanninkielen opettaja oli tulossa pellolle tapaamaan meitä. Hetken kuluttua pienikokoinen englanninkielen opettaja Tatjana tuli iloisena pellolle. Hän irroitti omasta puserostaan rintaneulan ja antoi sen meille postikorttinipun kanssa. Tuntui oudolta, että meitä likaisia, savun hajuisia seikkailijoita kohdeltiin kuin kuninkaita. Tatjana kertoi kyläläisten uteliaiden katseden johtuneen siitä, että olimme ensimmäiset kylässä vierailleet turistit. Otimme kamerat mukaan ja lähdimme kävelemään kohti kylän kirjastoa Tatjanan ja poikien kanssa. Opettaja esitteli meille kylässä vapaana laiduntavat lampaansa, sekä seuraamme liittyneet Tatjanan parhaat tyttöoppilaat. Kirjastovierailun päätteeksi Tatjana kutsui meidät kouluun seuraavaksi päiväksi ja antoi meille pussillisen keitettyjä kananmunia ja kurkkuja.

Menimme kouluun savuisina suoraan pellolta kymmeneksi. Maantiedon opettaja Nina toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi ja alkoi esitellä koulun pihalla olevia, opettajien ja oppilaiden hoitamia perunamaita ja muita istutuksia. Koulun kasvimaa riitti ruokkimaan kaikki koulun opettajat ja 90 oppilasta vuoden jokaisena koulupäivänä. Ylijäämä myytiin ja rahoilla ostettiin leipää ja muuta mitä koulun maasta ei saanut.

Sisällä koulussa kaikki odottivat meitä. Rehtori ja opettajat olivat meitä aulassa vastassa muutamien oppilaiden kanssa. Kiersimme yhdessä koulun kaikki luokat läpi. Tietotekniikkaluokkaan kerääntyi kaikki opettajat, ja niin paljon oppilaita kuin mahtui, kuuntelemaan kun kerroimme Suomesta ja matkastamme. Muutamat opettajat olivat joskus käyneet ulkomailla, mutta oppilaista vain harva oli käynyt edes Moskovassa. Kesäisin oppilaat paimentavat eläimiä, rakentavat taloja ja auttavat maatalouden askareissa. Hämmästeltävää heillä riitti jo pelkästään meidän puhelimissa. Päätimme koulupäivämme opettajien kanssa syötyyn lounaaseen koulun ruokalassa. Lopuksi opettajat tukivat matkaamme antamalla meille huomattavan summan matkarahaa. Tatjana kehotti meitä menemään kauniille Krimille, mutta varoitti menemästä vaaralliseen Ukrainaan.

Lehmien, kanojen ja lampaiden kanssa asuva maantiedonopettaja Nina lämmitti meille kotinsa saunan. Edellisen kerran olimme olleet saunassa yli kolmeviikkoa sitten, joten lämpimät löylyt tulivat tarpeeseen. Saunan jälkeen söimme ruhtinaallisen illallisen Ninan ja Tatjanan kanssa. Illalla Ninan kouluikäiset lapsenlapset ja heidän kaverinsa esittelivät meille Emetkinon hulppeat peltomaisemat. Pitkän kävelyn jälkeen palasimme Ninan talolle traktorin kyydissä.

lauri_kyltti

Nukuimme yömme Ninalla, ennen kuin jatkoimme Venäjän muslimikeskukseen, Kazaniin. Reittimme seurasi Euroopan suurinta jokea, Volgaa Jaroslavlista Kazaniin. Ennen Kazania ylitimme Volgan neljännen kerran. Tällä kertaa lossiylitys oli meille ilmainen, kun eläkeläispappa maksoi sen meidän puolesta. Saimme mieheltä vielä chilisumutteen matkaamme mafiaa varten. Hulppeiden moskeijojen kaupungissa, Kazanissa asuttauduimme Emetkinosta lähteneen räppäävän opiskelijan, Maximin asuntoon.

Maxim kavereineen kertoivat meille oleellisia selviytymiskeinoja Venäjän kaupunkeihin. Heillä kaikilla oli veitset taskuissa poliisien tai muiden häiriköiden karkoittamiseksi. Meillä ei tähän mennessä ole ollut minkäänlaisia ongelmia kenenkään kanssa. Monet tapaamistamme ihmisistä ovat tyrkyttäneet meille rahaa, antaneet meille jonkinlaisen lahjan tai tarjonneet ruoan. Kyläkaupoissa meille usein tarjotaan teet. Aluksi ihmiset pelkäävät meitä, mutta kun kerromme itsestämme, niin meidät otetan hyvin vastaan. Mitä pidemmälle olemme menneet, sitä vähemmän ihmiset ovat tietäneet Suomesta. Monet luulevat Suomen olevan osa Yhdysvaltoja. Kazanin jälkeen maisemissa on ollut moskeijoja yhtä paljon kuin kirkkoja. Osa ihmisistä puhuu venäjän lisäksi arabiaa tai tataaria.

Kävelin pieneen muslimikylään pyytämään vettä. Ihmiset lukitsivat autojaan ja porttejaan nähdessään minut. Puita sirklaamassa ollut Islam antoi vettä ja pisti taskuuni ruokarahat. Kiitin antamalla veistämäni puu-ukon.

Kävelin pieneen muslimikylään pyytämään vettä. Ihmiset lukitsivat autojaan ja porttejaan nähdessään minut. Puita sirklaamassa ollut Islam antoi vettä ja pisti taskuuni ruokarahat. Kiitin antamalla veistämäni puu-ukon.

Muutaman paahtavassa kuumuudessa ja vastatuulessa poljetun päivän jälkeen saimme tarpeeksemme tuulesta ja lämmöstä. Vietimme lepopäivän puron vieressä. Puoliltaöin jatkoimme matkaamme. Yöksi tuuli ja liikenne rauhoittui. Lämpö laski +20C asteeseen. Ohitimme kymmeniä pelloilla olleita öljypumppuja ja pari öljynjalostamoa. Vauraan Almetyevskin hiljaisialla kaduilla ei meidän lisäksi ollut muita kuin muutamia kulkukoiria. Kaupungin laidalla Pelagomme saivat vauhtia, kolmen raivoisan koiran lähdettyä jahtaamaan meitä. Koirat juoksivat molemmilla puolilla tietä meidän edelle. Kun ne olivat tarpeeksi edellä, ne tulivat pyöriemme rinnalle ja yrittivät hyökätä. Lauri kaivoi lahjaksi saamamme chilisumutteen käyttövalmiiksi, ja minä valmistauduin henkisesti taisteluun nälkäisten koirien katsellessa reisiäni pyörälaukkujeni vieressä. Parin kilometrin takaa-ajon jälkeen koirat luovuttivat, mutta me pysähdyimme seuraavan kerran vasta kaukana kaupungin ulkopuolella.

Seitsemän viikon aikana olemme Venäjällä nähneet pari kiinalaista ja yhden amerikkalaisen. Ennen Ufaa kaksi isoilla moottoripyörillä liikkellä ollutta saksalaista ohitti meidät. Seuraavalla huoltoasemalla vaihdoimme muutaman sanan. Miehet olivat lähteneet Belgiasta viisi päivää sitten. Heidän tavoitteena oli ajaa Mongolian pääkaupunkiin Ulaanbaatariin, ja takaisin Eurooppaan viidessä viikossa. Meidän seuraava koitos on uralvuoristo.

3 Comments

  • Hienoa seurata reissuanne. Reissun suola on juuri nuo alueet, joilla juuri turisteja ei ole nähty. Tuo koulu-case oli hieno;)
    Tsemppiä jatkoon!

  • pekka p. sanoo:

    Moi. Kateudesta vihreänä seuraan reissuanne. Miten stavanger toimii tuolla tavalla raskaasti pakattuna? Olen hankkimassa retkipyörää ja ”kotimainen” houkuttaisi.

    • Antti sanoo:

      Moi, kiva kuulla! Lastia Stavangerissani on n. 18-20kg. Sillä kuormalla kaikki on pelittänyt, ja mukava on ollut ajaa.

Leave a Reply